Tokyo Sky Tree
Tokyo Sky Tree on 634 metriä korkea torni, jonka sisällä on ravintoloita ja observation-taso, sen lisäksi se palvelee antennilähettimenä ja on tällä hetkellä maailman korkein torni.
Olen palvonut sitä tällä reissullani mennen tullen, ja nyt viimein koitti aika ja tilaisuus mennä hämmästelemään sitä vähän lähempää.
Asakusan metro.
Lähdin siis Nakamurabashista Ikebukuroon, sieltä Yamanote-linella Uenoon, mistä Ginza-line metrolla Asakusaan ja sieltä vielä Tobu-linella Sky Tree Towniin. Seikkaillessani niin monella pysäkillä koin todellakin olevani kuin jollain pyhiinvaellusmatkalla nähdessäni niin paljon vaivaa päästä tuon henkeä salpaavan tornini luo.
Viimein.
Saavuttuani perille huomasin muutaman muunkin päättäneen juuri sinä päivänä lähteä ihastelemaan Sky Treetä. Päästäkseen tornin huipulle näköalapaikalle liput tulisi kaverini mukaan tilata paljon aikaisemmin etukäteen, joten jätin suosiolla jonottamisen sikseen. Riitti, että olin siellä ja päätin katsella Sky Treen tarjoamaa muuta aktiviteettia.
Sitähän riitti kahdeksan kerroksen edestä. Kolme ensimmäistä kerrosta olivat pyhitetty vaate- ja muuhun shoppailuun sen lisäksi, että niistä löytyi myös kahviloita ja McDonaldseja. Nelonen ja vitonen puolestaan olivat enemmän kahvilapainotteisia sen lisäksi, että neljännestä kerroksesta löytyi Sumida Aquarium. Lippu tosin olisi ollut parikymppiä sisään, joten totesin, että olen jo käynyt yhdessä akvaariossa täällä Tokiossa ja se riittänee. Jatkoin siis matkaa ylemmäs.
Maisema vitoskerrosestakin oli jo aikas kiva.
Viidennessä kerroksessa oli ulkoilmataso, jossa istuskelikin paljon ihmisiä pitäen pientä taukoa shoppailemisestaan. Myös sisällä oli pieni kasvein koristeltu aula, jossa itsekin istuskelin hetken kirjoittelemassa. Sitten reippailin taas ylemmäs ja huomasin kuutos- ja seiskakerroksien olevan sitten jo ravintolapainotteisia. Hinnat olivat pilvissä verrattuna vastaaviin muihin ravintoloihin Tokiossa, joten tässä rahatilanteessani päätin pärjätä takaisin Nakamurabashiin asti haukaten vain jotain pientä ja halpaa.
Seiskakerroksesta näki vieläkin kauemmas. Haluan kyllä sinne torninkin huipulle joskus vielä.
Seitsemännestä kerroksesta löytyi myös planetaario, ja siitä päätin, että se on koettava jos hinta ei ihan pilviä hivo. Hinta olikin ”vain” about 14euroa joten ostin sitten lipun vain huomatakseni, että seuraava ja ainut näytös on vasta kello yhdeksältä. Aikaa siis nelisen tuntia ja olin jo siellä seitsemännessä kerroksessa, mikä oli toiseksi viimeinen mihin pääsi ilman Sky Tree -lippua. Niinpä päätin, että menen etsimään sopivaa ravintolaa ja syön ja kirjoittelen siellä kaikessa rauhassa. Ei ollut toivoakaan päästä edes Sky Treen liukuhihnasushipaikkaan syömään, sillä ihmiset seisoivat jokaisen ravintolan edessä pitkäksi jonoksi asti. Päätin siis lähteä ulos kävelemään.
Otin hissin ja menin aivan metroasemalle asti, josta huomasin kuitenkin joutuvani palaamaan pari tasoa ylemmäs maankamaralle. Matkalla liukuportaille joku nuori tyyppi tuli selittämään jotain ja vaikka yritin ilmaista olevani vähän niin kuin kiireinen, tämä tankkasi ja tankkasi jotain lausetta kunnes pahoittelin ja katosin ninjan lailla paikalta. Ihme hyyppä. No kuitenkin. Sky Tree Townin juurelta löytyi myös kahviloita, mutta yllättäen nekin olivat todella täynnä, eikä huvittanut istua ahtaassa pöydässä neljää tuntia läppiksineni. Jatkoin siis vielä vähän matkaa ympäri tornia ja löysin ylihinnoitellun mutta tyhjän kahvilan, josta ostin noin neljällä eurolla limsan (koska ruokapuoli näytti ulkoisesti köyhältä ja hinnallisesti liian kalliilta) ja sitäkin sain kuppiini vain ehkä noin kahden desilitran edestä.
No, siellä aika kului kirjoitellessa kunnes kello alkoi lähestyä puolta kahdeksaa ja totesin voivani viettää loppuajan lähempänä planetaarion omaa kahvilaa, josta olin aiemmin ostanut limsan myös (Sky Tree -pullossa! Tämä lähtee kotiin mukaan!), joten palasin sitten sinne. Pimeäkin oli ehtinyt tulla, ja kahvilan edustan suihkulähde näytti väriloistonsa.
Kuumana päivänä lapset olivat enemmän kuin innoissaan päästessään välillä lotraamaan vedellä.
Ja kyllä, viimein sain ruokaa jahka pääsin takaisin planetaarion kahvilaan. Ei mitään ihmeellistä, mutta tarpeeksi, jotta nälkä menisi ohi ja pärjäisin kotiin asti. Avocado hotdog ja nachoja avocadodipillä. Kyllä näistäkin jääkahvin kera sai reilun kympin pulittaa, mutta se ei todellakaan ollut mitään verrattuna muiden ravintoloiden ja kahviloiden hintoihin.
Planetaario ilmeni kaksi kertaa isommaksi kuin Suomen Särkänniemessä oleva pieni huone, ja penkit siellä taipuivat lähes makuuasentoon. Siinä sitten kaikki makasimme riveittäin ja kuuntelimme todella miellyttävän miesäänen matalaa puhetta, josta ymmärsin yllättävän paljon! :D
Näytöksen teemana oli ”öinen metsä”, joten eipä siinä paljoa kerrottavaa ollut, lähinnä äänen tehtävä oli johdattaa tunnelmaan, että nyt olemme metsässä ja pimeä laskeutuu, tähdet alkavat tuikkia yksitellen ja yksinäinen yölintu laulaa kauempana. Samalla se kaikki tapahtui siinä kattokuvussa ja ilmaan suihkutettiin ilmeisesti jotain metsäaromiakin tunnelman luomiseksi. Koko 50 minuuttia oli lähinnä öisen metsämaiseman tuijottelua, kunnes ihan lopuksi näytettiin muutama tähtikuvio ja niiden nimet, kuin myös metsän puidenoksilla istuvia animaatiokeijukaisia. Tämä oli totaalisen erilainen kokemus verrattuna Särkänniemen opettavaisiin planetaariovideoihin. Selkeästi tämä oli tarkoitettu lähinnä kiireisille japanilaisille rentoutumiseen. Olin itsekin melkein torkahtaa yhdessä vaiheessa. Ja toisessa vaiheessa olin purskahtaa itkuun, sillä edelleen koen suurta halua olla palaamatta Suomeen.
Kello oli siis jo kymmenen kun viimein pääsin kotimatkalle ja sen lisäksi suuntakin oli vähän hakusassa metroasemalla. Löysin kuin löysinkin kuitenkin tieni takaisin Nakamurabashiin noin puoli kahdentoista maissa, jonka jälkeen totesin, että eipä sitä ruokahalua niin paljoa ole, etteikö sitä aamuunkin jaksaisi. Päivä meni siis rattoisasti pyhitettynä Sky Treelle, joka palvelee ehkä eniten pariskuntia ja lapsiperheitä, sekä himoshoppaajakaveriporukoita. Mitä tulee kinkkujen aka hyvännäköisten tyyppien bongaamiseen, ratio on hyvin pieni. Sinkkuja ei siellä paljoa näkynyt – ei hyvän- eikä huononnäköisiä.
Mutta muualla kyllä, etenkin Ikebukurossa ja Shibuyalla kun olen kulkenut viimekseltään tämän näköisenä
on huomiota sadellut kinkuilta ja vähemmän kinkuilta niin oikealta kuin vasemmalta ja vaikka mistä päin. Ihan kiva, että tälleen viimeisinä päivinäni vientiä riittää… Yksikin tyyppi tuli auliisti auttamaan junalippuni ostamisessa lentokentälle keskiviikkoa varten ja vei sen jälkeen vieläpä kahville, jossa sain limsan vaikka sanoin etten tarvitse mitään. Se oli sellanen semikinkku, jonka tapaisin kyllä uudelleen, ellen olisi täällä enää vain kolmea päivää, jotka haluan kyllä viettää mieluummin omassa rauhassa kaikessa hiljaisuudessa.
No, joka tapauksessa, menkää katsomaan Sky Treetä, jos vain suinkin Tokioon reissun teette! On se vaikuttava näky.
Niin päivällä…
…kuin yölläkin.
About Farna
Tokiopolitan 
Eihän siihen mennytkään kuin kaksi ja puoli kuukautta. :D Hyvä että ehdit ennen kotiinlähtöä.
No, pakkohan sitä oli! ”Nähdä Sky Tree ja kuolla” on uudelleenmuokattu sananparsi farnismi-kirjastani.