Hisashiburi~
Kyllä, matkablogi tekee paluun sukulaisten toiveesta. Olen reissussa yksin, joten kirjoittaminen tuntuu omituiselta – aiemmilla reissuilla tällä blogilla on ollut kaksi kirjoittajaa (vai olisikohan Farna taltioinut jonkun Pariisin matkansa yksin?), ja välikommentit ja tarkennukset ovat olleet se juttu, joka on tehnyt blogistamme hauskaa luettavaa. No, tällä mennään.
Speksit: Meepu, Japani, kolme viikkoa, Kyouto->Tokio->Oosaka. (Japania puhumattomille: Kyouto = Kioto, Oosaka = Osaka. Jonain päivänä alan kutsua myös Tokiota Toukyouksi.)
Matka käynnistyi sunnuntai-iltapäivällä Helsinki-Vantaalta. Olin useamman kerran yrittänyt vaihtaa istuinpaikkaani parempaan, mutta Finnairin tietojärjestelmät eivät suostuneet yhteistyöhön. Tilanne ratkesi boarding-tiskillä, joka myi miulle korotuksen economy comfortiin viidelläkympillä. Suosittelen muillekin: vastamelukuulokkeet ja lisäjalkatila tekivät lennosta mukavamman. Valitettavasti nekään eivät auttaneet nukahtamaan, enkä tavalliseen tapaani saanut otettua kuin pienet torkut. Onneksi leffatarjonta oli toistaiseksi paras, ja katsottavaa jäi vielä paluumatkallekin.
Päivän pelastus
Kansai Internationalille saapuessa olo oli hieman kuollut, mutta onneksi ei ollut kiire mihinkään. Heitin naamaan vähän meikkiä epäkohteliaasti julkisella paikalla ja hain lentokentän konbinista aamupalaa. Siinä kohtaa kun maistoin katkarapumajoneesiriisipalloa, alkoi vihdoin tuntua siltä, että tästä päivästä voisi vielä tulla jotain.
Olin tilannut ennen matkaa pocket wifin eli nettiä kännykkääni, lähinnä Pokémon Go -tarkoitukseen. Ei siis muuta kuin peli päälle ja lentokentän tarjontaa katsastamaan. Sitähän riitti. Heti ensimmäisenä vastassa oli kaksi magnemitea ja pikachu. Magnemiteja riitti itse asiassa niin paljon, että jäin kentälle pelaamaan vielä tunniksi ja viimeistelin steel-merkin korkeimmalle tasolle. Pelaaminen sujui mukavasti, kun lentokentällä ei ollut kovinkaan paljon ihmisiä ja stoppeja ja pokemoneja riitti niin paljon, että paikallaan istuenkin sai hyvän saaliin. Pokemon-metsästyksen jälkeen junaan ja kohti Kyoutoa.
Tea on uros. Nimi lausutaan [tii].
Siinä kohtaa olinkin jo valmis nukahtamaan pystyyn, mutta pakotin itseni pysymään hereillä iltaan asti. Siispä Kioa tapaamaan! (Mitä Kio tekee Kyoutossa? Lukekaa sen vaihtoblogista.)
Ensimmäisenä tuli opittua, että tapaaminen Kitanohakubaichoun bussipysäkille ei ole yksiselitteinen käsite, koska Kitanohakubaichou-nimisiä bussipysäkkejä on viisi kappaletta. Löysimme kuitenkin lopulta toisemme ja menimme syömään intialaista. (Tai ”intialaista” – en ole ihan vakuuttunut ruoan autenttisuudesta.) Miun paistetut nuudelini (joiden päällä oli ketsuppia o.O) eivät vakuuttaneet, mutta Kion vakioannos juustotäytteistä naan-leipää oli about paras asia ikinä.
Ruoan jälkeen mentiin katselemaan Kion koulua. Muuten kiva paikka, mutta istuminen hiljaa paikallaan opiskelutilassa ei sopinut yhteen univajeen kanssa, joten lähdin aika pian kotiin nukkumaan.
Viisitoista tuntia unta myöhemmin olin saanut elämänhaluni takaisin. Valitettavasti sähkölaitteeni eivät olleet samaa mieltä. Siispä toisen päivän tavoitteeksi tuli löytää tie pääaseman luo Yodobashi Kameraan lisälatureita ja -varavirtalähteitä ostamaan.
Kunpa joku näistä kaupoista olisi vuokrannut polkupyöriä myymisen sijaan.
Kuvitelkaa, että tässä välissä on läjä kuvia kaikista mielenkiintoisista pikkukaduista, joiden läpi harhailin pokemoneja jahdatessani/eksyksissä harhaillessani/joskus jopa oikealla reitillä ollessani. Länsi-Kyoutossa ei turisteihin törmää, vaikka kyllä täältäkin löytyy temppeleitä. Sen sijaan vastaan tuli koulusta palaavien ala-asteelaisten liikenteenohjaajia, oman elämänsä Love Live -lukiolaisia puistossa tanssiharjoituksissa ja monta, monta polkupyöräkauppaa. Kyouto on pyöräilykaupunki.
Slurps.
Kun johtotarpeet oli täytetty, löysin aseman alta ostoskeskuksen, jota en ollut nähnyt kolmella edellisellä reissullani. Kävin juomassa matcha latten (teekahvilassa, joka ei tarjoillut mitään muuta kuin kolmisenkymmentä erilaista matcha-juomaa), katsastin muutaman muun kaupan ja käytin loppuillan Pokemonin parissa.
Myös Kyoutosta löytyy hurja määrä pokestoppeja ja varsin mukava valikoima erilaisia pokemoneja. Purjosorsaa ei valitettavasti ole vielä näkynyt. Jännintä täällä on se, että lähes kaikki vastaan tulleet salit ovat olleet kymppilevelisiä ja kaikkien puolustajien CP yli 3000. Pääsinkin yhdessä päivässä eroon kaikista potioneistani ja reviveistani. En ole vielä saanut yhtään vihollisgymiä kokonaan alas, mutta sain oman pokemonini oman tiimin leffateatterille. Mr. Mime palasi kotiin alle puolessa tunnissa, mutta toivottavasti se tuotti edes jotain iloa muille pelaajille.
Päivän ruoat: ei mitään mielenkiintoista. Missään vaiheessa ei tullut nälkä, enkä oikeastaan syönyt muuta kuin pari konbinista ostettua leipää ja riisipallon.
About Meepu
Tokiopolitan 