Tokiopolitan

Seikkailuja Japanissa (ja joskus muuallakin)

Author Archives: Farna

Pääkaupungista toiseen

Luulisi että näin parin kuukauden jälkeen alkaisi jo helpottaa, mutta ei, mieli ja sydän vaeltelevat edelleen Tokion kaduilla. Tarkoituksena olisi palata sinne viimeistään ensi kesänä, mutta mieluummin jo aiemmin. Nähtäväksi … Lue loppuun

24.10.2012 · Jätä kommentti

Farnan paluu

Pari viimeistä päivääni Tokiossa olivat yllättävän stressaavat. Vaikka olin pakannut jo lähes kaikki tavarani, vielä piti etsiskellä viimeiset tuliaiset ja käydä hakemassa puhelimeni Iidabashin poliisiasemalta, josta oli saapunut kirje, että … Lue loppuun

24.8.2012 · Jätä kommentti

Tokyo Sky Tree

Tokyo Sky Tree on 634 metriä korkea torni, jonka sisällä on ravintoloita ja observation-taso, sen lisäksi se palvelee antennilähettimenä ja on tällä hetkellä maailman korkein torni. Olen palvonut sitä tällä … Lue loppuun

19.8.2012 · 2 kommenttia

Ueno zoo ja pienen budjetin hengailua

Koska huomasin ajan kulkevan vauhdilla, päätin ottaa ilon irti viimeisistä päivistäni ja käydä katselemassa vähän nähtävyyksiä ja turistikohteita. Niinpä yhtenä aamuna heräsin aikaisin ja suuntasin kohti Uenon eläintarhaa. Päivä oli … Lue loppuun

10.8.2012 · 2 kommenttia

Yukata party!

Kämppikseni Kira kutsui minut pippaloihin, jotka kuulemma järjestetään kerran kuussa eräällä klubilla, ja tällä kertaa teemana oli pukeutua yukatoihin. Pääsin siis viimein pistämään ylleni viime viikolla ostamani yukatan, tosin huolimatta … Lue loppuun

6.8.2012 · 2 kommenttia

Pieniä nappisääntöjä, sekä miksi on ihan OK olla fanityttö

Päivitykset ovat taas olleet harvassa, mutta summataanpa viikon tapahtumia vaikkapa pienten sääntöjen merkeissä. Älä kuvittele, että käteinen olisi ikuista. Vaikka kuinka miettisit, että no eihän sata jeniä ole mitään, eikä … Lue loppuun

4.8.2012 · Jätä kommentti

Metsästystä betoniviidakossa

Kuten olette varmaan huomanneet, päivitykset ovat olleet harvassa viime aikoina. Tämä johtuu siitä, että päiväni menevät myöhään kaupungilla liuhuessa. Parina viime päivänä olen nähnyt vanhaa ystävääni, joka on täällä vaihto-oppilaana. … Lue loppuun

31.7.2012 · Jätä kommentti

Sunshine City

Olen suurinpiirtein toipunut Elmujen keikasta, vaikka olenkin sen jälkeen viettänyt unettomia öitä. Kirjaimellisesti. Toissayön istuin lukemassa japania ja palasin kolmeksi tunniksi aamulla nukkumaan ennen kuin lähdin taas kaupungille, ja viime … Lue loppuun

27.7.2012 · Jätä kommentti

Malice in Wonderland

Ei, en kuvaa nyt otsikolla itseäni aamutuimiin ennen ensimmäistä kupposta kahvia, vaan lainasin Elmujen ( エルム ) biisin ja uusimman albumin nimeä, olinhan eilen heidän keikallaan! Te surkeat sielut, jotka … Lue loppuun

25.7.2012 · Jätä kommentti

Allnighter vol. 2

Pyörittyäni pitkään unettomana lauantai-sunnuntaiyönä lavitsallani aamuherätys oli ankea, mutta pakollinen. Olihan tiedossa sentään Harajuku Fashion Walk, jota olin odottanut siitä lähtien, kun kuulin siitä TokioFashionin YouTube-kanavan kautta. Se oli alkamassa … Lue loppuun

24.7.2012 · Jätä kommentti

P*skareissu, mutta tulipahan tehtyä

Kun Kira sanoi viime yönä, että saisin nukkua pitkään hänen lähdettyään aamusella töihin ja sieltä Yokohamaan ystävänsä kanssa, alitajuntani taisi ottaa sen liiankin kirjaimellisesti. Muistan nimittäin torkutelleeni hetken hänen lähtönsä … Lue loppuun

22.7.2012 · Jätä kommentti

Diamonds are a girl’s best friends

Nyt takana on jo kolmas yö katkonaista unta. Se kieltämättä tuntuikin siltä tänä aamuna, joten Kiran lähdettyä töihin päätin suosiolla jatkaa vielä hetken uniani. Asagaya ja Akihabara odottaisivat kyllä. Seuraavan … Lue loppuun

20.7.2012 · Jätä kommentti

Ninjahämähäkkejä, viskisoodaa ja muita urbaanilegendoja

Viime yö sujui vähän paremmin ja kumpikin sai nukuttua vähän enemmän. Kiran lähdettyä töihin huomasin tosin kauhukseni, että minut oli jätetty kotiin kaksin peukalonkynnen kokoisen hämähäkin kanssa, joka kipitteli parvekkeen … Lue loppuun

18.7.2012 · Jätä kommentti

Kotiutumista Ikebukurossa

Kiskoin eilen laukkuni Ikebukuron Nakamurabashiin kolmella eri junalla ja yllätyin, että Shinjukun asemalla Yamanote Linen raiteille ei ole hissiä eikä liukuportaita. Niinpä yritin urhoollisesti selkäreppu selässä ja urheilukassi käsivarrella vetää … Lue loppuun

17.7.2012 · Jätä kommentti

Uskotko rakkauteen ensi silmäyksellä, vai pitääkö minun kävellä sinun ohitsesi kahdesti?

Selvittyämme perjantain mahtavasta keikasta oli aika miettiä viikonlopun kuvioita, Meepun lähtö Suomeen kun lähenee uhkaavasti. Totesimme haluavamme sittenkin käydä Disneylandissa, maksoi mitä maksoi. Sen lisäksi Meepu halusi mennä katsomaan Gundam-patsastakin. … Lue loppuun

16.7.2012 · Jätä kommentti

Niin nyappy ettei mitään rajaa

Koska keskiviikko meni lähinnä nukkuessa, pyykkäys jäi torstaille. Kaivoimme yllemme kaapista mitä puhtaita vaatteita jäljellä olikaan ja suuntasimme pyykkikasseinemme vakipesulaamme, jossa kissimirri jo odottikin meitä. Hassua, miten paljon kesympi ja … Lue loppuun

15.7.2012 · Jätä kommentti

Hot hot hot!

Vaikka olemmekin jo palanneet takaisin Tokioon, jaan tässä teille hieman kokemuksia kuumilta lähteiltä. Koska Osakassa ollessamme innostuimme ehkä vähän liikaakin nauttimaan aiemmin mainituista Tea Partyista ja missasimme seuraavan päivän treffit … Lue loppuun

12.7.2012 · Jätä kommentti

Home coming @ Kyoto

Viimein sai pitkästä aikaa herätä Kiotossa. Nukuttuamme kellon ympäri (tai no, Meepu nukkui, ja minä melkein) päätimme lähteä hieman jaloittelemaan ja etsimään ruokaa. Kiertelimme etsien tiettyä yakisobapaikkaa, jossa olin käynyt … Lue loppuun

8.7.2012 · Jätä kommentti

Ruoka naisen tiellä pitää

Koska eilen joimme kaksin käsin vielä pikkutunneille asti, olokin oli sen mukainen aamulla, joten nukuimme iltapäivään asti ja alkuperäiset suunnitelmamme vesittyivät. Höh. Meepu: Korjataanpa tästä heti yksi väärinkäsitys: Minä en … Lue loppuun

6.7.2012 · Jätä kommentti

Päiväni osakalaisena vampyyrina

Päiväni alkoi virallisesti kello 13:40 kun viimein nousin sängystä. Sitä ennen olin heräillyt ränniin hakkaavaan sateeseen, sekä epämääräisiin ääniin ikkunamme vieressä olevalta temppelialueelta. Meepukin elpyi melko nopeasti ja pikaisen meikin … Lue loppuun

4.7.2012 · Jätä kommentti

Don’t let me get me

Näin tuumasi P!nk ja niin tuumaan minäkin. Muutamana viime päivänä on ottanut kuuppaan moninaiset asiat, eikä vähiten lähinnä kaikki itseeni liittyvä. Rahat on menneet, kieli ei ole vieläkään hallussa ja … Lue loppuun

30.6.2012 · Jätä kommentti

Pieni horjahdus Asagayaan

Tiedättekö sen tunteen, kun on vain pakko päästä jonnekin tiettyyn paikkaan, koska se pyörii mielessä joka hetki ja houkuttaa kuin liekki yöperhosta? Proosa sikseen, mutta Asagaya on ihana paikka, jonne … Lue loppuun

27.6.2012 · Jätä kommentti

Sendai exclusive

Pahoitteluni pitkäaikaisesta hiljaiselosta. Olemme kumpikin kunnossa (tai no, ainakin kun viimeksi Meepua näin, mikä oli puolitoista vuorokautta sitten) ja pitäneet hauskaa olan takaa. Meepu: Olen kunnossa! Kommentointi hieman viivästyi ylimääräisen … Lue loppuun

25.6.2012 · Jätä kommentti

Elämä, mikset sä voita?

Kiitos helteiden ja kiitos tehokkaan ilmastoinnin huoneistossamme, olen nyt jossain ihme flunssassa keskellä kesää. Nenä vuotaa, kurkku on karhea ja ääni muistuttaa viskibassoa. Hekumallinen näky. Meepu: Täällä vielä terveys kohdallaan. … Lue loppuun

19.6.2012 · Jätä kommentti

From ”Sekushii” to ”Kawaii”

Tänään Meepu kysyi aamutuimiin, että mitä olen suunnitellut tekeväni. Vastasin että ”siivota”. No, se kävi venäläisittäin nopeasti, eli heivasin futonin päädystäni tavarat oikeille paikoilleen ja pöydältä muoviroskat pois. Sen jälkeen … Lue loppuun

18.6.2012 · Jätä kommentti

Se tunne, se tunne…

Se tunne, kun heräät sängystä (omasta, onneksi) ja mietit, miten sinnekin asti päädyit. Raotettuani hieman silmiäni huomasin tyhjentäneeni SID-kassini sisällön futonin jalkopäähän (mikä lie ollut hukassa yöllä) ja vilkaistuani kroppaani … Lue loppuun

16.6.2012 · 1 kommentti

Hangover or hanging out?

Eilisten bileiden jäljiltä olo oli aamulla kummallakin kauniisti ilmaistuna alavireinen, ja asuntomme sanalla sanoen surullinen näky. Kun herää tyhjä viinipullo vierestä, pohtii mihin hittoon on heivannut kännykkänsä, ja huomaa ympäristöstä … Lue loppuun

14.6.2012 · Jätä kommentti

Seurustelukulttuuri ja sen vaikeus suomalaiselle

Tämähän on aivan uusi käsite allekirjoittaneelle. Itsellä kun on kokonaan treffailuvaihe mennyt elämässä ohi hypäten aina vain suoraan suhteisiin, ja kaikki muukin sosiaalinen kanssakäyminen on mennyt yleensä joko kotikokkauksella tai … Lue loppuun

12.6.2012 · Jätä kommentti

Hyvää mukku(9.6.)päivää!

Meepu: Minun muistoni keikalta löytyvät JaMEen kirjoitetusta raportista. ^^ Heräsimme aikaisin (Meepu vielä aikaisemmin, koska nukkui hädintuskin lainkaan syystä X.) ja pakkasimme loputkin kamoistamme, laitoimme itsemme keikkavalmiiksi ja tilasimme taksin … Lue loppuun

10.6.2012 · Jätä kommentti

Ei se aina mene käsikirjoituksen mukaan…

Nukkumatti jäljitti minut viimein Japaniin ja sain viime yönä unta jopa seitsemän tuntia! Hurraa! Elämä voittaa sittenkin. Niinpä auringon alkaessa herätellä minua siinä seitsemän pintaan aamulla nousin ylös virkkuna ja … Lue loppuun

8.6.2012 · Jätä kommentti

Saapuminen

Lähtöaamu sujui nostalgisissa merkeissä yksin kotona. Tai no, olihan toki Facebookin chatti päällä, että sai sanoa muutamalle muulle aamuvirkulle heipat. Mutta muutoin aamu sujui laiskasti kahvia ryystäen ja miettien, onko … Lue loppuun

5.6.2012 · Jätä kommentti