Tokiopolitan

Seikkailuja Japanissa (ja joskus muuallakin)

Farnan paluu

Pari viimeistä päivääni Tokiossa olivat yllättävän stressaavat. Vaikka olin pakannut jo lähes kaikki tavarani, vielä piti etsiskellä viimeiset tuliaiset ja käydä hakemassa puhelimeni Iidabashin poliisiasemalta, josta oli saapunut kirje, että jokin aika sitten kadonnut puhelimeni oli viety sinne. No, koska sinnittelin viimeisillä kolikoilla, mitä kukkarosta löytyi, päädyin ottamaan taksin voidakseni maksaa Visalla. Suica-matkakortin lataaminen kun ei onnistunut kortillani oikein millään automaatilla…
Ihmiset, jotka eivät ole joutuneet seikkailemaan Japanissa vain muutama kolikko matkassaan eivät tiedä mitä kunnon seikkailu ja myös sen tuoma stressi on. Minä kun pelkäsin myös, että Visan käyttöraja alkaa pikkuhiljaa tulla vastaan…

No, pääsin siis poliisiaseman eteen ja huomasin sisällä monen muunkin unohtaneen puhelimiaan, kirjojaan ja lompakoitaan. Istuin siis kiltisti vuoroani odotellen ja täyttelin tarvittavan lapun ja sain lopulta kapulani takaisin aivan priimakunnossa. :)
Taksimatka tuli sen verran kalliiksi, että yritin pihistää lentokenttämatkakassastani parisataa jeniä päästäkseni edes Ikebukuron asemalle. Siellä yritin käyttää Suica-korttini loput valuutat siinä toivossa, että voisin vain maksaa sitten erotuksen Nakamurabashin asemalla. Tämä nerokas idea ei kuitenkaan toiminut, sillä portti ilmoitti oitis, että Suicassa on liian vähän arvoa. Niin että ei muuta kuin jälleen taksi alle ja Nakamurabashiin. Yritin vältellä nousevaa paniikkia Visa-korttini ahkerasta kulutuksesta viime aikoina ja keskittyä ulkona vilistäviin maisemiin. Täytyy myöntää, että vaikka se paljon kalliimmaksi matkustamiseksi tuleekin juniin verrattuna, on kuitenkin taksi siinä mielessä kivempi, että se ajelee tavallisia katuja pitkin, joita voi ihastella mukavasti ilmastoidussa ja pehmustetussa kyydissä. Suosittelen siis taksiajelua muutaman kaupunginosan välillä, vaikka siitä joutuikin nelisenkymppiä pulittamaan.

Huokaisin helpotuksesta jahka pääsin takaisin Nakamurabashin asuntooni. Siellä pakkasin loputkin tavarani ja totesin todennäköisesti joutuvani kärsimään vielä lisäpainomaksut lentokentällä. Olin aivan väsynyt ja poikki mutta suostuin silti tapaamaan Katsun vielä kerran ennen lähtöäni. Olisihan se ollut aika surkeaa sanoa viettäneensä viimeiset tunnit Tokiossa otsa kurtussa ja yksin. Niinpä menimme illalliselle Gustoon, jossa nautin vielä kerran kylmät raamenit ja katkarapusalaattia paikallisin maustein. Nakamurabashi ei ehkä olisi se kaupunginosa Tokiossa, mistä itse asuntoa ensisijaisesti hankkisin, mutta kyllähän siellä viihtyi ja monet paikat tulivat tutuiksi.

Asemakatu oli näky, johon ehti jo tottua.

Kauhean myöhään en jaksanut istua, sillä väsytti vietävästi ja samalla suretti aikainen lähtö ja lähtö ylipäätään. Sen lisäksi olin edellisenä yönä lukenut, että eräs lempimuusikoistani on joutunut sairaalahoitoon jostain syystä, mitä ei vielä ole julkisuuteen annettu. Sekään ei paljoa mieltä ylentänyt. Eikä myöskään tieto siitä, että jos olisin valinnut myöhemmän matkustuspäivän, olisin saanut AYABIEn uuden albumin matkaani, sekä päässyt heidän keikalleen, joka sattui juurikin lähtöpäivälleni. No, onhan tässä keikkailtu muutenkin, mutta jotenkin kaikki tämä tällainen otti niin kovin päähän, että päätin luopua edes parin tunnin nukkumisesta ja lähteä Ikebukuroon ensimmäisellä junalla odottamaan lentokenttäjunaani.

Sielläpä sitten istua tapitin luurit korvilla ja katselin ohi kiitäviä junia ja töihin ja kouluihin kiirehtiviä ihmisiä. Niin, ja punoin samalla suunnitelmia kuinka päästä mahdollisimman pian takaisin Japaniin. Pakkohan se on. Minä en luovuta. En en ja en.

Lentokentälle päästyäni alkoi tuntua jo siltä, kuin olisi jo Suomessa.

Istuin vähän aikaa viihtyisässä hotdog-baarissa, josta aukesi näkymä lentokentälle. Taustalla pyöri telkkarissa viimehetken hittejä Amerikasta ja silloin tunsin, että ehkä pieni piipahdus taas länsimaissakin on ihan OK.

Matkaevääksi ostin Osakan ja Kioton herkkua, jota ei tuntunut löytyvän mistään päin Tokiota. Onneksi lentokentältä kuitenkin.

Lentomatka meni ihan kivasti. Vieressäni istui nuori japanilainen poika, jonka kanssa vaihdoin toisinaan sanan, pari. Esim. ihastelin ikkunasta näkyvää Sky Treetä (jonka todelliset mittasuhteet tajuaa vasta sitten, kun ajaa sen ohi junalla ja näkee vielä kaukaakin kuinka paljon suurempi se on kuin korkeimmat pilvenpiirtäjät Tokiossa. Ja että se näkyi vielä Naritan yllä lentokoneestakin.) ja myös curryruoan tulisuutta pohdiskelimme yhdessä. Herttainen poika, mutta sen verran ujo, että enempää juttuseuraa en hänestä saanut, valitettavasti. Toista olisi ollut yksi kinkku, joka osoitti kiinnostusta terminaalista lähtien mutta joutui valitettavasti istumaan toisella puolen konetta. Noh, oh well.

Ehdin koneessa katsella yhden intialaisen elokuvan, The wrath of Titansin (jonka koko kriittisen taistelukohtausosion ajan nukuin) ja sitten vielä Hunger Gamesin, josta sain paljon enemmän irti nyt, kun olen lukenut sen kirjanakin. Odotan innolla kakkos- ja kolmososaa, jotka myös olen lukenut.

Lentokentällä minua odotti vastaanottokomitea korein kortein ja pirtein olemuksin. Ah, pikkuporkkanaiseni. Olen kaivannut ystäviäni, se on totta. Kunpa seuraavalla reissulla saisin heidätkin mukaani.

Starbucksissa istuminen toi tiettyä nostalgisuutta mieleen, mutta kylmyys vei voiton murehtimisesta.

Todellakin. Miten kylmä voi olla?? Lähdinhän 35C* asteesta tänne ja nyt en edes tiedä, miten täällä pitäisi pukeutua, että voi astua ulos. Huomenna kuitenkin täytyy. Ohjelmassa vuokrasopimuksen kirjoittaminen, Osuuspankissa avautumassa käyminen ja illalla vesijuoksu ja ehkä marjojen poiminta mökilläkin.

Tänään olen vain purkanut matkalaukkuja ja pyykännyt.

Uskokaa pois, siihen meni koko päivä.

Viikon päästä edessä on muutto, mutta en aio stressata sitä nyt. Nyt nautin vain kunnon sängystä ja tyynyistä ja äidin hyvistä ruoista. Mutta en liikaa, sillä huomasin matkan aikana laihtuneeni 7 kiloa, ja en todellakaan aio syödä niitä takaisin! :b

Tähän siis lopetan blogini tältä erää. Jatkan sitä sitten kun jotain tärkeää Japaniin liittyvää ilmenee. Esim. Farnan comeback! ;D

P.S Otsikkokuvassa on viimeinen ostokseni Japanista. Se on hylje ja sen nimi on Ruka. ♥

About Farna

Impulsive, passionate, adventurer. "If you can't handle me at my worst, then you sure as hell don't deserve me at my best."

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Tietoja

This entry was posted on 24.8.2012 by in Uncategorized.
%d bloggaajaa tykkää tästä: