Niin nyappy ettei mitään rajaa
Koska keskiviikko meni lähinnä nukkuessa, pyykkäys jäi torstaille. Kaivoimme yllemme kaapista mitä puhtaita vaatteita jäljellä olikaan ja suuntasimme pyykkikasseinemme vakipesulaamme, jossa kissimirri jo odottikin meitä. Hassua, miten paljon kesympi ja sosiaalisempi voi olla paikallinen ns. ei-kenenkään-kissa (vaikka siis onhan se sen pesulan omistajan) verrattuna edellisen päivän kissakahvilan kissoihin, joiden työ olisi viihdyttää ihmisiä ja sosialisoida näiden kanssa. No, toisaalta, kissa on aina kissa, ja ehkä niilläkin on hetkensä Nekorobissa.
Tätä otukkaa tulee kyllä ikävä.
Sitten kun olimme saaneet pyykättyä, päätimme laittautua Shibuya-kuntoon ja lähteä metsästämään hieman lisää levyliikkeitä. Meepu oli etsinyt koordinaatit ja piirtänyt oikein hienot kartat, joten Zeal Link löytyikin melko helposti Shibuyalta. Ehdimme jo melkein ääneen ihmetellä, että onko se täynnä vai onko siellä meneillään jokin nimmaritilaisuus, sillä oven ulkopuolella seisoi kolmisen naishenkilöä odottavan näköisinä. Tarttuessamme ovenkahvaan yksi heistä kehoitti olemaan menemättä sinne, sillä liikkeen sisällä kuvattiin kuulemma jotain videojuttua. Sisäpuolelta astui ovelle pitkä mies (hyvin erikoisissa meikeissä) ja sanoi jotain kyseiselle naiselle ja sulki oven ja avasi sen pian taas kehoittaen meitä astumaan sisään. Yritimme sanoa että odotamme mielellämme ulkonakin, ei mitään kiirettä, mutta vaatimalla vaativat että astumme peremmälle.
Niinpä hiljaisin mielin livahdimme ovesta liikkeen sisäpuolelle ja yritimme liimautua mahdollisimman huomaamattomina kiinni lehtihyllyyn eri päähän liikettä kuin missä kaksi tyyppiä seisoi CD-levyjen luona videokameran kuvatessa heitä. Kuitenkin hetken päästä kuulimme ontuvaa englannin tapailua ja tiesimme molemmat, että tästä ei seuraa mitään hyvää… Hetken päästä takanamme seisoikin kaksi leveästi hymyilevää An Cafelaista, joista Teruki naputteli An Cafen levynkantta todeten ”This is me”. Sitten naamassamme olikin jo videokamerakin ja saimme vastailla kysymyksiin tunnemmeko bändin, mistä olemme, mitä muuta kuuntelemme jne.
Mielessä ei käynyt muuta kuin että luojan kiitos jaksoin pistää meikkiä vaikkei aamulla ollutkaan fiilistä. Minä kun kuitenkin halusin vain selailla niitä lehtihyllyjä enkä joutua Nyappy-vallankumouksen viattomaksi siviiliuhriksi…
Ja bändin vokalisti (keskellä) on minua vuotta vanhempi… Right.
No, yhtä kaikki, kättelyn jälkeen saimme jatkaa matkaamme lehtihyllyllä ja heilutella lopulta heipat cafekkolaisille sekä heidän kuvaajalleen. Huhhuh. Ja lopulta emme edes löytäneet kyseisestä liikkeestä mitään, joten tuli vähän rabious fangirl -fiilis. Siis että joku luulis että oltiin. Ei oltu. Eikä tulla oleen. Ei siis mitään vikaa kyseisessä bändissä, mutta… Ei.
NYAPPYYYYY!!! Joo. Ei.
-_-
Päätimme seuraavaksi käydä maittavalla pizzalla jo kerran aiemmin kokeilemassamme Pan con tomatessa ja sen jälkeen jatkaa matkaa Shinjukuun. Siellä puolestaan karttamme petti meidät ja päädyimme vain istuskelemaan Starbucksiin käytyämme pikaisesti läpi erään ostoskeskuksen kaikki kerrokset, jotka olivat täynnään tavaraa, joka suorastaan huusi ”hanki työ ja asunto täältä ja osta minut”. Taidan kuunnella tuota ääntä.
Pidemmäksi aikaa emme jääneet humpalle, sillä seuraavana päivänä oli tiedossa Girugameshin keikka… (miksei voitu törmätä mieluummin niihin jossain levykaupassa? No ok, ehkä parempi ettei. :D )
About Farna
Tokiopolitan 