Leijonakissa ja muita Ikebukuron nähtävyyksiä
Palasimme Tokioon aikaisin keskiviikkoaamuna. Koska emme saaneet bussissa juurikaan unta (mutta pääsimme kyllä Gleen Original Song -jaksoon asti) ja molempien flunssat tuntuivat vain pahentuneen, menimme heti Kouenjiin päästyämme nukkumaan emmekä nousseet futoneiltamme ennen kuin myöhään iltapäivällä.
Naapurimme Katri ja Jelena olivat lähteneet edellisenä yönä lentokentälle, joten päätimme käydä kahdestaan pyörähtämässä Ikebukurossa, kaupunginosassa johon olen halunnut siitä saakka kun Minni yliphui minut katsomaan Durarara!!a. Oli kyllä ihana paikka, paljon mielenkiintoisia kauppoja ja ravintoloita ja muuta tekemistä. Voisin ihan hyvin muuttaa sinne joskus asumaan.
Farna, joka muuttaa ensi viikolla Ikebukuroon asumaan minun lähtiessäni takaisin Suomeen, oli kyseisessä kaupunginosassa jo toista kertaa ja johdatti meidät suosikkipaikkaansa, kissakahvila Nekorobiin. Kissakahvila ei nimestään huolimatta ole kahvila, vaan keskikokoisen yksiön kokoinen huone, jossa hengaa tusina kissoja ja samanverran ihmisiä leikittämässä niitä. (Kissojen kommentit kaikkiin ilmassa viuhuneisiin leluihin olivat enimmäkseen ylimielisiä katseita pitkin nenänvartta.)
Itsehän olen enemmän koira- kuin kissaihminen. Minun oli aluksi myös hyvin hankala ymmärtää, miksi erään vaaleanruskean kissaparan turkista oli ajettu puolet jättäen sille vain leijonaharja ja tupsu hännänpäähän. Jossain vaiheessa kissakahvilan henki taisi kuitenkin laskeutua minuunkin ja totesin että kyllä, on se aika hauska ilmestys.
Katseltuamme kissoja tunnin kävimme vielä jälkiruoalla (Farnalle nachoja, minulle jogurttisorbettijäätelöä) havaijilaistyylisessä kahvilassa. Hyvää oli taas kerran.
About Meepu
Tokiopolitan 