Tokiopolitan

Seikkailuja Japanissa (ja joskus muuallakin)

Author Archives: Meepu

Nanba

Keskiviikkona kärräsin kaksi matkalaukkuani Tokion Kouenjista Oosakan Nanbaan matkan viimeistä osaa varten. Alkuperäinen suunnitelma oli tehdä isot ostokset vasta juuri ennen kotiin lähtöä, mutta Tokion kaupat houkuttelivat siihen malliin, että … Lue loppuun

2.7.2017 · Jätä kommentti

Tokion reissu

Viikon edestä Tokion kuulumisia, olkaa hyvät. Aloitetaan tärkeimmästä, eli miksi tulin Japaniin: MUCCun keikat Budoukanilla 20.-21.6. Tiistaiaamuna jouduin heräämään paljon aikaisemmin kuin olisin halunnut, koska Kion ja Aleksin yöbussi saapui … Lue loppuun

27.6.2017 · Jätä kommentti

Kettuporttitemppeli

Lauantaina Kio halusi viedä miut ja Japaniin tiensä selvittäneen Aleksin tutustumaan paikalliseen kulttuuriin. Fushimi inari -temppeli oli kuulemma pakko käydä -kohde, joten heräsin ihan liian aikaisin ja tapasin Kion ja … Lue loppuun

20.6.2017 · Jätä kommentti

Lista Kyoutossa vastaan tulleista eläimistä

Matkasta on takana nyt viisi päivää Kyoutossa.  Viimeisimmät ovat kuluneet pitkälti kaupungilla pyörien. Uusia pokemonejakin on löytynyt muutama: tuli ja jää -tapahtuman ansiosta cyndaquil- ja houndour-karkkeja on kertynyt enemmän kuin … Lue loppuun

17.6.2017 · Jätä kommentti

Hisashiburi~

Kyllä, matkablogi tekee paluun sukulaisten toiveesta. Olen reissussa yksin, joten kirjoittaminen tuntuu omituiselta – aiemmilla reissuilla tällä blogilla on ollut kaksi kirjoittajaa (vai olisikohan Farna taltioinut jonkun Pariisin matkansa yksin?), … Lue loppuun

14.6.2017 · Jätä kommentti

Shika suki

Vetelän tiistain jälkeen heräsimme keskiviikkoaamuna hotellivuoteesta kohtalaisen hyvin levänneinä. Torkutimme herätyskelloa vain muutaman hetken ennen kuin valuimme alakertaan aamupalalle. Hotellin tarjoilut olivat erinomaiset, ja Kio rakastui tofunugetteihin siinä määrin, että … Lue loppuun

26.3.2015 · Jätä kommentti

Kuinka monet kalsarit pitää heittää pois, jotta korkkarit mahtuvat matkalaukkuun?

Istumme väsyneinä kotatsun ääressä ja luomme vetoavia katseita lähes pakattuihin matkalaukkuihimme. Emme me oikeasti ole ostaneet näin paljon tavaraa, emmehän? Huomenna tähän aikaan olemme jo matkalla Kiotoon (ja todennäköisesti nyrjäyttäneet … Lue loppuun

23.3.2015 · Jätä kommentti

Mitä yhteistä on Akihabaralla ja Nakanolla?

Tiistai oli lämmin ja kovaääninen. Aloitimme päivän lähtemällä T-paidoissa katsomaan, miksi naapurikoulun pihalla oli huudettu puoli aamua. Syylliseksi osoittautui tennisturnaus, eikä huutosakkikaan ollut muutamaa tyttöä suurempi. Ihmeen kovaa ja pitkään … Lue loppuun

19.3.2015 · 2 kommenttia

Voittajahan on se, jolla on hauskaa?

Japanilainen kuusikymppinen nainen joi minut tänään pöydän alle. Aihe on ymmärrettävästi hieman arka, joten jätän sen Kion kirjoitettavaksi ja kerron vain perjantaista ja lauantaista. Kio: Terveisiä pöydän alta – saatan … Lue loppuun

16.3.2015 · Jätä kommentti

Mikä ihana tekosyy

Kyoutossa vaihdossa oleva kaverimme Ellu on käymässä Tokiossa, joten olemme liikkuneet yhdessä viimeiset pari päivää ja syöneet. Usein ja paljon. Kio: Syöminen on ehdottomasti yksi suosikkiaktiviteeteistani, joten olen melko tyytyväinen. … Lue loppuun

10.3.2015 · Jätä kommentti

Satasella Shibuyassa

Torstaina unirytmi oli saatu korjattua siihen pisteeseen, että nukuimme melkein puoleenpäivään. Tällä kertaa lähdimme omille teillemme: Kio jäi Kouenjiin etsimään tuliaisia, minä reippailin aamulenkin juostuani vielä kävellen Shinjukuun. Internet oli … Lue loppuun

7.3.2015 · Jätä kommentti

Taas mennään!

Olemme olleet Japanissa nyt puolitoista päivää (ehkä, ajantaju on täysin kadonnut aikaeron takia), ja kämppikseni on jo ehtinyt muuttua Pikachuksi. Kio: ”Mikä päivä on, kun me herätään?” Aloitetaan alusta. Mieli … Lue loppuun

2.3.2015 · Jätä kommentti

Viimeistä viedään!

Sunnuntai ja maanantai olivat viimeiset päiväni Japanissa. Sunnuntaina kävimme ensin Farnan kanssa sushilla. Sen jälkeen minä käväisin Ikebukuron suunnalla etsimässä puolitosissani tuliaisia (en löytänyt). Kun palasin kotiin, Farna siivosi ja … Lue loppuun

17.7.2012 · Jätä kommentti

Sadistic Day

Perjantaina kävin kaupungilla ostamassa loputkin japanin N2-oppikirjoista (olen päättänyt mennä joulukuussa suorittamaan JLPT:n!), minkä jälkeen riensin Shibuyaan tapaamaan vain kymmenen minuuttia myöhässä olleen Farnan. Jatkoimme Hachikoun luota O-Eastille päivän pääkohdetta, … Lue loppuun

15.7.2012 · 1 kommentti

Leijonakissa ja muita Ikebukuron nähtävyyksiä

Palasimme Tokioon aikaisin keskiviikkoaamuna. Koska emme saaneet bussissa juurikaan unta (mutta pääsimme kyllä Gleen Original Song -jaksoon asti) ja molempien flunssat tuntuivat vain pahentuneen, menimme heti Kouenjiin päästyämme nukkumaan emmekä … Lue loppuun

15.7.2012 · Jätä kommentti

Terveisiä Kyoutosta

Sunnuntaina tarkoitus oli katsella nähtävyyksiä, ja pääsimme niinkin pitkälle kuin vartin kävelymatkan päässä sijaitsevan Kiyomizuderan luo. Kyseinen temppeli on taas yksi maailmanperintökohde. Minulla oli kuitenkin huono olo, eikä Farnaakaan huvittanut … Lue loppuun

12.7.2012 · Jätä kommentti

Attack of the killer… Bambi?

Perjantaiaamuna pakkasimme kamamme Oosakassa, mikä ei ollut ihan helppo tehtävä: Missä ihmeen vaiheessa sitä kerääntyi näin paljon? Emmehän me ostaneet Oosakasta kuin, no, minä ostin muutaman japanin oppikirjan ja pari … Lue loppuun

8.7.2012 · Jätä kommentti

Down the Rabbit Hole

Keskiviikkona heräsimme iltapäivällä, kävimme syömässä ja palasimme hotellille nukkumaan. Lyhyin blogipostaus ikinä? Mahdollisesti. :D Tässä vielä silmäruokaa ruoistamme: Alice Mirror Diningista horjahdimme jotenkin kummasti Pure Soundiin, josta emme kuitenkaan ostaneet … Lue loppuun

5.7.2012 · Jätä kommentti

Lähde länteen, nuori fanityttö

Koska Farna oli kipeä Sendain reissulla, karma piti sopivana sairastuttaa minut ennen Oosakaan lähtöä. Sunnuntaina kurkkua koski ja ääni oli kateissa, ja Farna masisteli muuten vaan rahattomuuttaan, joten emme tehneet … Lue loppuun

3.7.2012 · Jätä kommentti

Ibaraki-XQ

Tässä vihdoin se kauan lupailtu Ibaraki-postaus. Lisäsin myös Farnan Sendai-postaukseen omat kommenttini. Seuraavaksi kerron, mitä tapahtui sen jälkeen, kun palasimme Sendaista viime viikon lauantai-iltana. Pahoittelen näin pahasti epäjärjestyksessä tulevaa postausta. … Lue loppuun

1.7.2012 · Jätä kommentti

Rocking Shibuya

Aloitin (ilta)päivän rikkomalla (Farnan) peilin ottaessani pyykkejä ikkunan läpi sisään. Tässä siis vähän esimakua siitä, miltä seuraavat seitsemän vuotta kanssani tulevat näyttämään: Kävin ensin iltapäivällä Shinjukussa kiertämässä Pure Soundin, Closet … Lue loppuun

29.6.2012 · Jätä kommentti

Kouenjin yöelämä maanantai-iltana

Talossa asuu tätä nykyä minun, Farnan ja Annikan lisäksi ilmeisesti myös kaksi lapsiperhettä. Omaa elämääni uudet naapurit eivät ole vielä haitanneet, mutta Farna ja Annika ovat kuulemma molemmat  heränneet aamuisin … Lue loppuun

19.6.2012 · Jätä kommentti

Kivaa ja helppoa

Eiliset kreisibileet olivat tosiaan ihan yhtä kreisit kuin luvattiinkin, vaikka suurin osa kreisiydestä johtuikin siitä, että joku pahaa-aavistamaton sielu meni antamaan armaalle Fuu-chanillemme tequila-pullon. Edellämainittu Fuu-chan ei siis tänä aamuna … Lue loppuun

17.6.2012 · Jätä kommentti

Harajuku, vol. 2

Koska toisin kuin eräät, minä en heilunut eilen ulkona syömässä sammakonkoipia aamunkoittoon asti, heräsin mukavasti aamupäivän puolella. Koska viereisellä futonilla kuorsaava kämppikseni ei osoittanut vielä mitään heräämisen merkkejä, lähdin ulos … Lue loppuun

14.6.2012 · Jätä kommentti

Kotibileet Kouenjissa

Kuten luvattu, pidimme tänään kotibileet Kouenjissa. Aamulla tungimme futonimme kaappiin, siirsimme pöydän keskelle huonetta ja siivosimme yleisesti. Sitten kipitimme asemalle aamupalalle (Kentucky Fried Chickeniä, ensimmäistä kertaa elämässä, ei ollut kokeilemisen … Lue loppuun

13.6.2012 · Jätä kommentti

Päivä keikan jälkeen

Kouenjin kämppä on ensimmäinen paikka Japanissa, jossa olen todella saanut nukuttua. Uni tulikin tarpeeseen. Päivän tavoitteet olivat lähimmän kolikkopesulan paikallistaminen ja huoneen siivoaminen, mutta kun heräsin iltapäivällä, ei oikeastaan huvittanutkaan … Lue loppuun

11.6.2012 · Jätä kommentti

Sleepless in Tokyo

Unet jäivät tosiaan viime yönä vähemmälle hostellin oleskeluhuoneessa koko yön valvoneen ja keskustelleen porukan takia. Neljältä aamuyöllä pyysin heitä hiljentymään, mutta eipä siitä apua ollut. Naapurimme lopettivat illanviettonsa aamuseitsemältä, Farna … Lue loppuun

8.6.2012 · Jätä kommentti

Follow the Bling!

Toisena päivänä Tokiossa jet lag ei ole juurikaan helpottanut. Minä tuhisin tyytyväisenä melkein viiden tunnin yöunet, Farna ei saanut unta ollenkaan. Jatkoimme kuitenkin urheasti tutustumista Yamanote-linjan koillisnurkkaan: Päivä vierähti Akihabarassa … Lue loppuun

7.6.2012 · Jätä kommentti

Mistä on kyse?

Japani kesällä 2012. Meepu valmistui diplomi-insinööriksi ja antoi itselleen lahjaksi kuuden viikon matkan. Taustalla ennestään vaihtovuosi Tohokun yliopistossa Sendaissa. Farna lopetti työnsä VR:n lipputiskillä, myi omaisuutensa ja lähti etsimään itseään … Lue loppuun

5.6.2012 · Jätä kommentti