Kuinka monet kalsarit pitää heittää pois, jotta korkkarit mahtuvat matkalaukkuun?
Istumme väsyneinä kotatsun ääressä ja luomme vetoavia katseita lähes pakattuihin matkalaukkuihimme. Emme me oikeasti ole ostaneet näin paljon tavaraa, emmehän? Huomenna tähän aikaan olemme jo matkalla Kiotoon (ja todennäköisesti nyrjäyttäneet selkämme Nekotalon ja bussipysäkin välissä), mutta tässä vielä parin viimeisen päivän kuulumiset Tokiosta.
Lauantaiaamu meni tavallisen aikaansaamattomissa merkeissä: minä kävin lenkillä ja Kio nukkui. On muuten varmasti elämäni liikunnallisin loma: olen käynyt juoksemassa 3-4 kertaa viikossa (ja Kiokin oli mukana sen yhden kerran). Kun tulin kotiin, Kio oli hereillä ja kävi heittämässä pyykit pesulaan. Suihkun ja pyykkien ripustuksen jälkeen mietimme, pitäisikö tänään ehkä tehdäkin jotain.
Tämän takia reissumme kestää kuukauden eikä esimerkiksi viikkoa tai kahta: Asioita voi tehdä sitä mukaan kun mieli tekee, eikä tarvitse tuntea huonoa omatuntoa vaikka jonkin päivän suurimmaksi saavutukseksi jäisi ruokakaupasa käyminen.
Koska viime viikonlopun sentou-käynti epäonnistui, päätimme kokeilla uudestaan. Tällä kertaa valitsimme lähimmän mahdollisen kylpylän kymmenen minuutin kävelymatkan päästä. Kosugiyu oli harvinaisen tavanomainen korttelikylpylä: pieni, siisti ja riittävän mukava, että kylvyssä käynti tuntui oikeasti rentouttavalta kokemukselta.
Monessa japanilaisessa asunnossa joko ei ole kylpyhuonetta, kylpyhuone sisältää pelkän suihkun tai kylpyhuoneen kunto on sellainen, että kylpyammeessa käyminen tuntuu hieman iljettävältä (me kuulumme jälkimmäiseen kategoriaan), joten monet käyvät peseytymässä julkisissa kylpylöissä, joiden sisäänpääsy maksaa muutaman euron, kausikortilla hieman vähemmän. Peseytyminen tapahtuu matalalla jakkaralla matalan suihkun alla istuen, minkä jälkeen pääsee rentoutumaan kylpyaltaisiin.
Nautimme Kosugiyussa suomalaista ihoa polttavasta kuumavesialtaasta (46 C), porealtaasta (42 C), ”maitokylvystä” (40 C) ja juuri sopivan mukavasta kylmävesialtaasta (19 C). Kylvyn jälkeen istuimme vielä hierontatuolissa eilisen keikan lihasjännitystä poistamassa.
Kio valitsi hihnalta ensimmäisenä lautasellisen nattou-sushia.
Kylvyn jälkeen kävimme testaamassa lähellä sijaitsevan sadan jenin liukuhihnasushin. Keskeytimme testin neljän ja viiden lautasen jälkeen ja lähdimme hakemaan pizzaa. Kyllä 100 ja 110 jenin sushilautasissa on selvä ero!
Tänään jouduimme heräämään aikaisin, koska olimme tehneet vaihteeksi erillisiä suunnitelmia: Minä kävin katsomassa musikaalin, Kio museon.
Musikaalini oli Prince of Tennis -mangaan/animeen pohjautuva Musical Tennis no oujisama Seigaku vs. Fudoumine 3rd season. Taustaksi kerrottakoon, että tutustuin sarjaan lähes kymmenen vuotta sitten ja se on edelleen minulle aika tärkeä. Tähän asti olen katsonut musikaaleja vain netistä, mutta nyt pääsin näkemään esityksen ensimmäistä kertaa teatterissa, ja oli aika mahtavaa! Kolmannen kauden ensimmäinen musikaali (joka sisälsi suunnilleen ensimmäisen kauden ensimmäisen ja toisen musikaalin tapahtumat) oli oikein hyvä paikka aloittaa, vaikkei se välttämättä sisällöltään olekaan suosikkini. Esitystä katsoessa tuli kuitenkin mieletön nostalgia-aalto, ja oikein harmitti, ettei japanilaisilla katsojilla näköjään ole tapana kiljua innosta musikaalia katsellessaan. Pystyin vaivoin olemaan laulamatta mukana (kyllä, osasin ulkoa kaikki kappaleet, jotka olivat mukana jo ensimmäisellä kaudella ;p).
Suosikikseni nousi Kikumaru, jonka akrobatia oli ihan Gakuton tasolla (ja nyt mieleni tekee jo nähdä seuraava Hyoutei-musikaali: onko enää mahdollista löytää Kikumarua parempaa uutta Gakutoa?). Myös Momoshiro oli aivan mahtava. Taisin tällä kertaa tykätä eniten energisimmistä hahmoista. Fuji näytti lavalla niin kovasti Hannalta, että jouduin hieromaan silmiäni useamman kerran… Mielenkiintoista muuten nähdä, miltä nykyinen cast näyttää dvd:llä. Lavalla kaikki näyttivät täydellisesti omilta hahmoiltaan, eikä missään kohtaa tarvinnut arvailla, kuka on kuka. Viralliset kuvat sen sijaan… näyttävät hirvittävästi photoshopatuilta. Älkää googlatko.
Sattui vielä sellainen hauska juttu, että tämän nimenomaisen esityksen myötä Prince of Tennis -musikaalit ylittivät kahden miljoonan katsojan rajan. Kyllä! En suinkaan ole maailman ainoa ihminen, jonka mielestä on hauska katsoa, kun yläastepojat pelaavat tennistä laulun ja tanssin siivityksellä. :D Kumarruskierrosten välissä näyttelijät kävivät juoksemassa yleisön seassa, ja käytäväpaikkani ansaitsi minulle ylävitoset Ishidalta, Momoshirolta ja Kikumarulta. Esityksen jälkeen muutama näyttelijä oli vielä hyvästelemässä yleisöä uloskäynnillä (mm. Tezuka ja Fuji).
Loppupäivän kuljeskelin Harajukussa ja Shinjukussa shoppailemassa. Mukaan tarttui muutama muille lähtevä levy ja lehti sekä ehkä pari sinkkua itsellekin 100-200 jenin alennushyllyistä… Kauheinta tässä maassa on, ettei täällä osata arvostaa hyvää musiikkia vaan myydään sitä alihintaan, jolloin hellä sydämeni pakottaa minut nappaamaan levyt mukaani hyvään kotiin… oli minulla kyseinen albumi jo hyllyssä tai ei.
Yritin shoppailla myös vaatteita, mutta huomattavasti huonommalla menestyksellä. Kotiin saapuessa se ei kuitenkaan enää haitannut, koska matkalaukussani on jo tällä hetkellä useita kiloja ylipainoa. En enää oikein kehtaa laihduttaa sitä merkittävästi, joten harkitsemme Kion kanssa kolmannen laukun ostamista. Lisämatkatavara kun kulkee lentokoneessa halvemmalla kuin ylipainoinen laukku… ;p
About Meepu
Tokiopolitan 