Satasella Shibuyassa

Torstaina unirytmi oli saatu korjattua siihen pisteeseen, että nukuimme melkein puoleenpäivään. Tällä kertaa lähdimme omille teillemme: Kio jäi Kouenjiin etsimään tuliaisia, minä reippailin aamulenkin juostuani vielä kävellen Shinjukuun. Internet oli osannut kertoa, että siellä sijaitsee yksi Tokion suurimmista kirjakaupoista, ja karttaa tarkastelemalla selvisi, että kyseinen Kinokuniya olikin jo ennestään tuttu paikka. Kävin siis hakemassa sen valtavasta japaninoppikirjahyllystä kaksi kanjiharjoituskirjaa jo aiemmin ostamani tekstikirjan kavereiksi.

Kio: Minä taas pääsin Kouenjissa tutustumaan 43-vuotiaaseen, vanhalta viinalta tuoksahtavaan Macha-saniin, jonka mielestä olin todella kaunis ja joka olisi halunnut numeroni, että voitaisiin lähteä illalla bilettämään yhdessä. Yritti koiranpentuilmettäkin, mutta sekään ei tällä kertaa riittänyt.

Siitä on varmaan viitisen vuotta, kun olen viimeksi opiskellut kanjeja, mutta näiden pikku opusten avulla tarkoitus olisi päntätä päähän nyt kaikki 2100+ jouyouta. Harkitsin myös JLPT N1-kirjojen ostamista, mutta minulla ei ole vielä mitään halua lähteä yrittämään sen mammutin kaatamista.

Kio osallistui kirjaintoiluuni tekemällä myöhemmin illalla netissä N5- ja N4-harjoituskokeet ja ostanee vielä itselleen N4-sanastoja.

Kio: Haluan ehdottomasti biologian teemasanaston. Siitä tosin ei taida juuri olla apua N4:n kokeessa…

Illan ohjelma ei kuitenkaan ollut opiskelua kotona vaan puolen tunnin junamatka Tokion länsipuolelle Kodairaan Kion perhetuttujen Arton ja Shizukon luo. Ihailimme japanilaisittain isoa asuntoa ja sen Muumi-sisustusta, söimme hurjan hyvää temakisushia, saimme paljon uusia ideoita oman aamumisokeittomme parantamiseksi (jääkaapista löytyy nyt ituja ja tofua) ja pelasimme Afrikan tähteä.

Kio: Kolme rasiaa tofua 98 jeniä, iso pussi ituja 18 jeniä. S-ryhmä voisi halpuuttaa hintoja Japanin tyyliin.

Illalla mietimme, jaksaisimmeko vielä lähteä ulkoilemaan, mutta väsymys voitti.

Perjantaina hörpimme aamumisot puolenpäivän paremmalla puolella (seassa vasta wakamea, ei vielä tofua tai ituja) ennen kuin lähdimme kaupungille. Miso ei pitänyt nälkää kovin monen askeleen verran, joten nappasimme Kouenjin asemalta vielä taiyakit eli kalanmuotoiset täytetyt leivokset.

Kio: ”Leivos” kuulostaa oudolta, koska omassani oli kinkkua, majoneesia ja juustoa, mutta toisaalta Meepu söi suklaabanaani-taiyakin. Täytyy itsekin maistaa makeaa versiota vielä.

Shibuyassa suuntasimme 01cityyn, josta Kio oli aiemmin ostanut itselleen lenkkarit. Pelkät lenkkarit eivät nimittäin riitä juoksemiseen, vaan Kio tarvitsi myös housut ja paidan. Ne löytyivätkin, ja minäkin sain pitkähihaisen juoksupaidan ja uuden uimapuvun. (Jätetään täysin huomiotta se tosiasia, etten ole uinut ainakaan 15 vuoteen, osaa uida, pidä uinnista tai aio uida tulevaisuudessakaan. Se oli nätti.)

Kio: Meepu käski minua kieltämään sitä ostamasta sitä uimapukua em. syistä, mutta mikäs minä olen asettumaan Meepun ja kauniin uimapuvun väliin.

Urheiluvaatteet tyhjensivät lompakon tehokkaasti, vaikka alennuksessa olivatkin. Syötyämme teriyakikanadonburit (3,5 ja 4,5 euroa) lompakossani ei helissyt enää kuin yksi ainoa sadan jenin kolikko (ruhtinaalliset 76 senttiä).

Ja sitten lähdimme 109:ään.

Kyllä, se oli huono idea.

Erityisesti siinä vaiheessa, kun huomasimme, että kaikki liikkeet hyväksyvät mielellään suomalaisen luottokortin.

Minä sorruin ensimmäisinä piikkikorkoihin, joilla pystyy kävelemään joitakin kymmeniä metrejä Japanissa eikä ainuttakaan Suomessa.

Kio: Mutta myyjäneitokainen oli niin söpö myyntipuheissaan vakuuttava, että jos olisin erehtynyt katsomaan joitain kenkiä liian pitkään, minäkin olisin varmaan päätynyt ostamaan ne.

Kio taisi saada tästä naiseuden kipinän, koska päätti seuraavassa kerroksessa ostaa itselleen ensimmäiset rintsikat miljoonaan vuoteen. Vietimme siis seuraavan puolituntisen sovituskopissa, johon minä ja muutama myyjä kiikutimme kokeiltavaksi ensimmäiset, toiset… viidennet… kymmenennet… viidennettoista rintsikat ennen kuin sopiva malli ja koko löytyivät. Kumarsimme syvään kaupasta poistuessamme. (Paluumatka menikin sitten Kion vastalöydettyjä tissejä ihmetellen.)

Kio: Puolustaudun: Viimeksi, kun yritin Suomessa ostaa rintaliivit Changelta, sain valuuttakrampin ja liivit jäivät kauppaan. Nämä kolmen eri myyjän kanssa katsotut liivit maksoivat n. 21 euroa, eli minulla oli hyvä syy hankkia tissit Japanista. Ja Meepukin oppi uusia sanoja tulkatessaan!

Mutta ei siinä suinkaan kaikki. Pari kerrosta ylempänä ihastuimme molemmat samaan henkselimekkoon ja ostimme sitä kaksin kappalein. Yritimme etsiä myös asuun sopivia paitoja, mutta valitettavasti heikolla menestyksellä. Suuri osa 109:n vaatteista on yhtä kokoa, joka on minulle liian pieni ja Kiolle vaihtelevasti liian iso tai pieni.

Kaikki kerrokset kierrettyämme päätimme jättää miesten 109:än tutustumisen toiseen kertaan ja mennä Kouenjiin ottamaan vastaostetut vaatteet hyötykäyttöön.

Lähdimme siis lenkille. Aloitimme uuden juoksuohjelman, joka tähtää 5k:n lenkkiin. Mukavan rauhallinen alku Kiollekin.

Kio: Ulkona oli ehkä 5 astetta lämmintä. Vähän pisti kylkeen, mutta selvisin hengissä. Toisaalta heräsin tänään kuudelta kipeämpänä kuin moneen päivään.

Lenkin ja suihkun jälkeen vedimme päälle uudet henkselimekot ja kävimme Nice-N-Easyssa yksillä. Ilta oli hiljainen, joten juttelimme vain baarin pitäjän kanssa (joka muisti minut ja Nokun vieläkin, hämmentävää).

Kio: Herätin suurta huvia sekä baarinpitäjässä että kanssa-asiakkaissa pyytämällä pilliä, jota ei pitkän alalaatikoiden kaivelun jälkeen edes löytynyt. Baarinpitäjä halusi tietää, juodaanko Suomessa viina aina pillillä. Olisi pitänyt vastata kyllä ja katsoa seuraavalla kerralla, onko Hanoi Rocksin kuvan viereen ilmestynyt paketti pillejä.

Umeshun ja lemon sourin jälkeen totesimme olevamme nälkäisiä ja lähdimme aseman lähelle ramenille. Annokset olivat niin isot, ettei edes Kio jaksanut vetää omaansa loppuun.

Minä väsähdin ensimmäisenä ja vaadin paluuta kotiin, joten ei enempää seikkailuja yöelämässä tällä kertaa.

Kio: Koko illan villein tapahtuma oli se, että moottoripyörän kanssa ohijuokseva poika sanoi meille moi ja hymyili. Sopivan rauhallinen aloitus?

About Meepu

Taipuvainen ylianalysointiin, muttei koskaan jätä yhtään huonoa ideaa kokeilematta.

View all posts by Meepu →