Tokiopolitan

Seikkailuja Japanissa (ja joskus muuallakin)

Taas mennään!

Olemme olleet Japanissa nyt puolitoista päivää (ehkä, ajantaju on täysin kadonnut aikaeron takia), ja kämppikseni on jo ehtinyt muuttua Pikachuksi.

Kio: ”Mikä päivä on, kun me herätään?”

Aloitetaan alusta. Mieli teki Japaniin, eikä Farna saanut lomaa maaliskuuksi, joten mukaan tarttui tällä kertaa Kio, joka on vilahtanut blogissa mukana jo aiemminkin. (Esimerkiksi silloin, kun pidimme kotibileet Kouenjissa.) Hoidimme itsemme Helsinki-Vantaalle ja hyppäsimme Osakan koneeseen helmikuun viimeisenä päivänä tarkoituksena viettää koko maaliskuu Japanissa.

Lento meni muuten hyvin, mutta valkoviini ja X-Men Evolution (tai mikään niistä muusta neljästä tv-sarjasta, joita ehdin yhdeksän tunnin lennon aikana katsella) ei osoittautunut riittävän unettavaksi yhdistelmäksi edes melatoniinipillerin avulla. Valvoimme koko matkan ja olimmekin hieman väsyneitä koneen laskeutuessa sunnuntaiaamuna.

Kio: Melatoniini ei auta, jos tarjolla on biologia!elokuva ja Haluatko miljonääriksi -peli. Edes Meepu ei malttanut yrittää nukkumista, kun oli mahdollisuus päästä pätemään triviassa.

Kiinni painuvien silmäluomien jälkeen seuraava ongelmamme oli, että olimme väärällä puolella maata. Olimme nimittäin päättäneet palata Nekotaloon ja vuokranneet huoneen Kouenjista kolmeksi viikoksi (numero 203, jonka miellän edelleen Katrin ja Jelenan huoneeksi, terveisiä vaan sinne). Ei siis auttanut kuin marssia JR:n toimistoon ja ostaa (hurjan kalliit) shinkansen-liput Tokioon. Muutaman tunnin ja neljänsadan kilometrin kuluttua kaaduimme futoneillemme Nekotalossa ja nukuimme seuraavaan aamuun asti heräten välissä vain muutaman kerran.

Kio: Huom. neljä eri junaa, eikä istumapaikkoja edes siihen hiuksianostattavan kalliiseen shinkanseniin.

Maanantaiaamuna olo oli virkeämpi, joten lähdin reippaasti aamulenkille pujottelemaan koulua ja töitä kohti suuntaavien japanilaisten välissä. Kio oli vielä hieman flunssainen, mutta lupasi liittyä vielä joku päivä seuraan. Suihkun ja aamupalan jälkeen suuntasimme kaupungille katselemaan, mikä kolmessa vuodessa on ehtinyt muuttua.

Tärkein asia eli pyykkikaverimme löytyi kävellessämme kolikkopesulan ohi kolmannen kerran. Katti oli hieman kasvanut, mutta edelleen yhtä kaunis ja ystävällinen kuin ennenkin. Joskohan tällä kertaa saisin sen piilotettua matkalaukkuun ja mukaan Suomeen… On niin ihana otus, että tuskin edes söisi marsujani. Kaikkia. Kovin paljon. …joo, ehkä tämä on huono idea.

Pyörimme ensin hetken Kouenjissa ihmettelemässä paikallisten puutereiden keltaisuutta (mitä aion tuoda täältä mukanani Suomeen: kasan kauneimpia meikkejä ikinä ja Anna Suin hajuvesiä) ja kosteusvoiteiden vetisyyttä, minkä jälkeen ostimme Suicat (unohdin kotiin vanhan Suican lisäksi kaikki muutkin piste- ja alennuskortit) ja hyppäsimme Shinjukun junaan. Sieltä teimme vanhan tutun kävelylenkin Harajukun kautta Shibuyaan. Matkalla horjahdimme sekä Harajukun Closet Childiin että Shibuyan Tower Recordsiin, mutta pysyimme kuitenkin aika kohtuullisina ostoksissamme. Saattoi johtua siitä, ettei kumpikaan meistä ottanut mukaan kuin muutamia tuhansia jenejä.

Kio: Ollaan sen verran kuitenkin shoppailtu, että asiakaspalvelutilanteita on ollut monta. En silti ole vieläkään uskaltanut puhua oikeastaan mitään – osaksi siksi, että en voi tällä hetkellä luottaa siihen, että kurkusta lähtee ääntä. Täytyy ottaa tulevina päivinä enemmän rahaa mukaan ja järjestää kommunikaatiotilanteita kassatyöntekijöiden kanssa. Voin siis polttaa rahani shoppailuun sen varjolla, että opiskelen kieltä, hah.

Shibuyaan päästyämme kävimme O-Westin luona (joka näyttää nykyään olevan viralliselta nimeltään Tsutaya O-West) tarkastamassa kuukauden keikkakalenterin. Emme suunnitelleet etukäteen menevämme kuin yhdelle Girugameshin keikalle, mutta maaliskuun aikana näyttää olevan muutama muukin ihan mielenkiintoisen näköinen tapahtuma.

Kio: Suurin osa kuuntelemistamme bändeistä tuntuu aloittavan kotimaankiertueensa vasta huhtikuun alussa. Tutustumme siis never heard visual kei -bändeihin.

20150302_190503Luottokortti laitettiin vinkumaan vasta paluumatkalla Don Quijotessa, josta Kio bongasi Pikachu-kigurumin. En usko, että sitä saadaan pois Kion päältä ainakaan ennen Suomeen paluuta, joten näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Kio: Meepu juuri lupasi, että voidaan käydä Tokion Pokémon Centerissä sillä ehdolla, että menen kigurumissa. Harkitsen julkista esiintymistä nahkatakkisena Pikachuna.

About Meepu

Taipuvainen ylianalysointiin, muttei koskaan jätä yhtään huonoa ideaa kokeilematta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Tietoja

This entry was posted on 2.3.2015 by in Uncategorized.
%d bloggaajaa tykkää tästä: