Tokiopolitan

Seikkailuja Japanissa (ja joskus muuallakin)

Pääkaupungista toiseen

Luulisi että näin parin kuukauden jälkeen alkaisi jo helpottaa, mutta ei, mieli ja sydän vaeltelevat edelleen Tokion kaduilla. Tarkoituksena olisi palata sinne viimeistään ensi kesänä, mutta mieluummin jo aiemmin. Nähtäväksi jää…

Tampereelle oli kesän aikana siunaantunut paljon uusia sushipaikkoja kaipuutani lieventämään – toiset parempia kuin toiset. Vaikkakin, hyvä ruoka on vain yksi monista asioista mitä Japanista kaipaan. Suosittelen kuitenkin sushista pitäville Tampereella kävijöille esimerkiksi Koskikeskuksen Skålia. Se löytyy alakerrasta elokuvateatteria vastapäätä. Ulkoinen olemus on lounge bar -tyyppinen, mutta sen ei kannata antaa hämätä. Ravintolan kokki on asunut Japanissa paikallista ruokaa opiskellen, ja sen kyllä huomaa.

Ruoan lisäksi olen tyydyttämässä kaukokaipuutani matkustelemalla muutenkin. Parin päivän päästä lähden Brysseliin ja käväisen samalla Pariisissakin. Kovasti veri vetäisi myös New Yorkiin, mutta se jääkööt nyt vielä toistaiseksi omaksi projektikseen hamaan tulevaisuuteen. Nyt kun ei tässä muuta ole kuin aikaa ja yhä jonkin verran rahaakin, niin miksipä en matkustelisi? Vaikka sydän selvästi jäikin Japaniin, ehkä se olisi jo kävellyt jonkin verran takaisinpäinkin, että saattaisin löytää sen jälleen matkallani. Toivoa ainakin voi.

Ilmoittelen myöhemmin mitä pari uutta pääkaupunkia tekivät sielunelämälleni.

Advertisement

About Farna

Impulsive, passionate, adventurer. "If you can't handle me at my worst, then you sure as hell don't deserve me at my best."

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Tietoja

This entry was posted on 24.10.2012 by in Uncategorized.
%d bloggaajaa tykkää tästä: