Kotiutumista Ikebukurossa
Kiskoin eilen laukkuni Ikebukuron Nakamurabashiin kolmella eri junalla ja yllätyin, että Shinjukun asemalla Yamanote Linen raiteille ei ole hissiä eikä liukuportaita. Niinpä yritin urhoollisesti selkäreppu selässä ja urheilukassi käsivarrella vetää ja nostella toista kymmentä kiloa painavaa matkalaukkua ylös portaita, kunnes joku keski-iän ylittänyt nainen (!) tarttui myös matkalaukkuni kahvaan auttaakseen. Samassa takanamme kävelevä mies tarttui laukun pohjaan ja kolmeen pekkaan saimme sen ylös. Olen sanaton. ;__;
Eksymisen mestari ei eksynyt tällä kertaa, vaan sai kuin saikin itsensä Nakamurabashiin, jossa en ole koskaan ennen ollut, ja vain puolituntia myöhässä! Ystäväni Kira, joka majoittaa minut loppumatkani asunnossaan, oli jo vastassa ja johdatti minut uuteen kotiini. Kahdenkymmenen neliön asuntoon ei paljoa mahdu levittäytymään, mutta löysin sopivan kulman kapaaseilleni ja tilan futonille. Sitten lähdimmekin metsästämään petivaatteita ja ruokaa.
Aseman edustalta.
Koska emme olleet nähneet kunnolla aikoihin, juttua riitti yakinikuillallisen ääressä myöhään asti ja vielä kotiin päästyämmekin.
Grilli, jossa saa itse paistaa tilaamansa lihat ja vihannekset niin kypsiksi kuin haluaa, sekä pieni ämpäri mojitoa. :)
Koska Kiralla oli aamulla töitä, päätimme yrittää nukkumista yhden maissa, tosin huonoin tuloksin. Kumpikin tuntui vain pyörivän futonillaan ja tuskailevan tykönään niin kuumuutta kuin kaikkia muitakin valvottavia tekijöitä.
Kira sai lopulta yhteensä kevyttä unta varmaan tunnin tai parin edestä, minä en laisinkaan. Niinpä Kira lähti etuajassa toimistolleen töihin ja minä freesasin itseni ja valmistauduin lähtemään Harajukulle hakemaan itselleni japanilaista puhelinta ja liittymää.
Harajuku oli hiljainen kymmenen aikaan aamulla, koska suurin osa liikkeistä avaa ovensa vasta yhdentoista maissa.
Liittymän saanti sujui yllättävän helposti, ja nyt minulla on paikallinen kännykkä ja liittymä ja voin pitää yhteyttä ihmisiin täällä. Heti kun vain opin käyttämään puhelintani… >_>
Loppupäivä meni puolihorteessa väsymyksen alkaessa iskeä kunnolla. Tarkoitukseni oli ensin jäädä Harajukulle pyörimään, mutta päätin antaa sen idean olla siinä kuumuudessa ja väsymyksessä. Niinpä suuntasin Koenjiin, jotta saisin sujuvasti pari pakettia postitettua Suomeen ja ajattelin käydä samalla reissulla piraattikahvila Bony’ssa jääkahvilla läppikseni kanssa. Mutta paketit postitettuani huomasin, että kahvilapa olikin kiinni eikä sen aukioloaikoja oltu ilmoitettu ovessa, joten päätin antaa väsymyksen voittaa ja palata Nakamurabashiin.
Nukuin puolitoista tuntia, kunnes kuumuus kävi taas niin ylitsepääsemättömäksi (emme käytä ilmastointia täällä asunnossa, koska se tulee kuulemma superkalliiksi… Kiva.) että päätin pukeutua ja mennä jonnekin ilmastoituun ravintolaan syömään. Horjahdettuani muutamaa väärää katua kohti asemaa huomasin naapuruston sangen miellyttäväksi ja löysin itseni lopulta toiselta puolen asemaa, jossa ei oikeastaan ollut muuta kuin lisää asuinrakennuksia ja yksi kauppakatu. Istahdin Gustoon kylmille raameneille ja kirjoitin siellä viimein työhakemukseni lähetyskuntoon. Nyt pitäisi vain saada printattua se jossakin ja postitettua.
Kotiin palatessa päivä oli jo laskenut ja valot loistivat yhtä kauniina kuin muuallakin päin Tokiota.
Täällä on paljon tällaisia katulamppuja. Söps!
Huomisesta en tiedä miten sen kulutan, vois vaikka opiskella. :)
Meepukin pääsi vissiin viimein takaisin Suomeen.
About Farna
Tokiopolitan 