Tokiopolitan

Seikkailuja Japanissa (ja joskus muuallakin)

Terveisiä Kyoutosta

Matkalla temppelille tuli vastaan astetta hienompi hautausmaa. Taustalla oleva metsä kelpaisi Totorollekin.

Sunnuntaina tarkoitus oli katsella nähtävyyksiä, ja pääsimme niinkin pitkälle kuin vartin kävelymatkan päässä sijaitsevan Kiyomizuderan luo. Kyseinen temppeli on taas yksi maailmanperintökohde. Minulla oli kuitenkin huono olo, eikä Farnaakaan huvittanut katsella temppeleitä enempää, joten emme menneet sisään vaan luovimme tiemme turistilauman läpi takaisin tavallisille kaduille ja kävimme syömässä lounaaksi pasta-annokset.

Loppupäivän kuljimme omia teitämme. Minä tein pitkän kävelylenkin entisen keisarillisen palatsin puistoon, Farna taisi pyöriä keskustassa. Illallakaan emme tehneet mitään ihmeellistä, vaan menimme aikaisin nukkumaan seuraavan päivän reissua varten.

Farna: Kävin Dilemman kulmilla fiilistelemässä voileipäkahvilassa ja sekakäyttämässä teetä ja kahvia samalla, kun kirjoittelin läppikselläni.

Maanantaina kävimme moikkaamassa kouhaitani Koubessa, mutta siitä Farna tekee vielä erillisen postauksen.

Tiistai olikin viimeinen päivämme Kyoutossa. Pakattuamme jatkuvasti lisääntyvät tavaramme jätimme laukut hotellille ja lähdimme kaupungille vielä yhdeksi päiväksi. Aluksi piti kuitenkin löytää Lawson, jotta saisimme bussiliput maksettua. Lähdimme etsimään sellaista aseman suunnalta, mikä oli tietysti huonoin mahdollinen vaihtoehto, koska saimme kävellä hetken jos toisenkin ennen kuin ensimmäinen oikean ketjun konbini tuli vastaan.

Nam.

Farna: Ja tämähän oli sangen rattoisaa varsinkin, kun olin jälleen tullut kipeäksi yön aikana, ja sen lisäksi helle poltteli armotta. Selvisimme kuitenkin koitoksesta ja kotimatka oli taattu.

Päivän seuraava tehtävä oli ruoan etsiminen. Huomasimme taas olevamme väärällä puolella kaupunkia ja kuljimme monen yukatakauppoja pursuilevan sivukujan läpi ennen kuin pääsimme takaisin Karasumadourille ja bongasimme sieltä perinteisempää japanilaista ruokaa tarjoilevan ravintolan. Minä söin sushia (koska sitähän ei ollakaan viime aikoina saatu!) ja soumenia, Farnan bentou sisälsi lähinnä kaikkea. Ruokakateus iski katkarapu- ja kurpitsatenpuran kohdalla.

Jotain siinä valmisteltiin matsuria varten. Epäselväksi jäi, miksi köysien sitominen piti suorittaa keskellä tärkeintä shoppailukatua.

Farna: Epäselväksi jäi myös, miksi montakymmentä metriä kestävällä ostoskaturaitilla, joka sisälsi mm. Armanin, Lacosten ja Swarovskin merkkiliikkeitä, piti soida korvia vihlova infernaalinen ja meloditon rillutus, joka toistui ja toistui ja sai haluamaan etsiä kyseisen ”muusikon” käsiinsä ja tunkea tämän kilkuttimet ja kalkuttimet sinne, minne päivä ei paista.

Ruoan jälkeen ajauduimme joenrannalle moneksi tunniksi ihan vain olemaan. Farna kirjoitti, minä heittäydyin päivätorkuille ja luin yhden lehden. Elämä rantapummina alkoi kummasti houkuttaa. Vieressäkin pyöri mielenkiintoisia ihmisiä kulkuset jaloissa kävelevästä miehestä pasuunansoittajatyttöön. Jossain vaiheessa aurinko alkoi kuitenkin kyllästyttää, ja vetäydyimme kahville viereiseen Starbucksiin, joka oli tosiaan pistänyt viime käynnillä kirjoittamamme tanabata-toiveet seinälle. Farna osti matkamuistoksi termosmukin, johon rakastui jo viime kerralla.

Näiden oliivien päälle oli ripoteltu vielä ylimääräistä suolaa.

Horjahdimme kotimatkalla vielä Book-offiin, josta Farna osteli kaikenlaista, ennen kuin haimme laukut ja hyppäsimme asemalle vievään taksiin. Siinä vaiheessa bussin lähtöön oli aikaa vielä nelisen tuntia, joten pistimme laukut säilytykseen (Kansaissa on myös isoja säilytyslokeroita! Tokion sietäisi ottaa mallia) ja kävimme ensin Gastossa juomassa limua ja napostelemassa ranskalaisia ja sitten siirryimme aseman Pronto-baariin nauttimaan viinistä, oliiveista, juustosta ja jostain, minkä olisi pitänyt olla pekonia muttei todellakaan ollut. Yhdentoista aikaan hyppäsimme yöbussiin matkaeväinä kyoutolaisia perinnemakeisia, minulla suklaabanaanin ja Farnalla Ramunen makuisina.

Farna: Horjahdimme vielä kerran myös etsimään hehkuttamaani yakisobapaikkaa, joka surukseni ja murheekseni olikin ehtinyt lopettaa toimintansa löydettyämme viimein sen pimeän ja kolkon ikkunan. Oi ja voi…

Pysähdyspaikan vessassa oli esitetty oikein valotauluna, mitkä kopeista ovat käytössä. Kuinka olen voinut elää näin kauan ilman tätä keksintöä?

About Meepu

Taipuvainen ylianalysointiin, muttei koskaan jätä yhtään huonoa ideaa kokeilematta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Tietoja

This entry was posted on 12.7.2012 by in Uncategorized.
%d bloggaajaa tykkää tästä: