Tokiopolitan

Seikkailuja Japanissa (ja joskus muuallakin)

Down the Rabbit Hole

Keskiviikkona heräsimme iltapäivällä, kävimme syömässä ja palasimme hotellille nukkumaan.

Lyhyin blogipostaus ikinä? Mahdollisesti. :D Tässä vielä silmäruokaa ruoistamme:

Päivän ensimmäinen ruokapaikka: Alice Mirror Dining. Farna bongasi paikan flaikun eilen Pure Soundista ja vaati päästä käymään.

Paikka oli sisustettu teemaan sopivasti, taustalla kuultiin Disney-musiikkia. Meille tarjoili ensin jänis ja lopuksi myös itse Liisa.

Alkupaloiksi saimme ruusuksi muotoiltua lohta ja kaviaaria.

Salaatti oli italialaistyyppinen. Minun pelikorttikeksini oli herttaässä, Farna sai patakakkosen.

Lämpimänä alkupalana tarjoiltiin katkarapuja ja ihanaa kastiketta.

Pastalautasen reunalla oli Irvikissan raidat ja tassunjäljet. Ruoka itse sisälsi katkarapuja tomaattikastikkeessa.

Pääruoaksi saimme pusikosta esiin astuvan Liisan. Etualalla kanaa.

Jälkiruoaksi söimme valkoiset jänikset, jotka olivat jonkinlaista moussea. Silmät oli tehty pippureista.

Puolentoista tunnin nomihoudain jälkeen tarvitsimme vielä lisää juotavaa. Farna tilasi Toukan neuvoja…

…kun taas minä aloin ihmetellä, Missä on Irvikissa?

Alice Mirror Diningista horjahdimme jotenkin kummasti Pure Soundiin, josta emme kuitenkaan ostaneet mitään. Zeal Link oli kiinni, joten ohjasin meidät suorinta tietä Tower Recordsiin (aika hyvä saavutus, kun minulla ei ollut sen sijainnista aavistustakaan), josta ostin aamulla julkaistun Girugameshin uuden sinkun Zecchou BANGin. Valitettavasti cd-asema on Kouenjissa, joten en pääse kuuntelemaan sitä ihan vielä…

Kotimatkalla kompastuimme vielä toiseen ravintolaan, jossa emme tosin syöneet muuta kuin pikkunaposteltavaa (raakoja avokadoviipaleita ja suolaa – tällä kertaa propsit menevät Farnalle, joka tilasi kyseisen annoksen, vaikkei ruokalistalla ollut mitään avokadoihin liittyvääkään).

Ja suolattuja avokadoviipaleitahan me saimmekin!

Farna: Tähän ei ole paljoakaan lisättävää… Muuta kuin että kaikkien Osakaan matkustavien Disney-fanien on pakko käydä Alice Mirror Diningissa! Ihana paikka. Ja kyllä, avokadoja piti saada kun niitä kerran niiden jääkaapissakin näkyi. Propsit allekirjoittaneelle myös siitä, että kuljin loppuillan ilman meikkiä (kuten kuvasta näkyy) enkä ollut siitä lainkaan kettuuntunut! : ))) (alkoholilla saattoi olla osuutta asiaan.)
Advertisement

About Meepu

Taipuvainen ylianalysointiin, muttei koskaan jätä yhtään huonoa ideaa kokeilematta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Tietoja

This entry was posted on 5.7.2012 by in Uncategorized.
%d bloggaajaa tykkää tästä: