Pieni horjahdus Asagayaan
Tiedättekö sen tunteen, kun on vain pakko päästä jonnekin tiettyyn paikkaan, koska se pyörii mielessä joka hetki ja houkuttaa kuin liekki yöperhosta? Proosa sikseen, mutta Asagaya on ihana paikka, jonne haluan päivin öin.
Ai mitäkö siellä on? No ei paljoa mitään muuta kuin mitä kaikkialla täällä on, mutta jokin siellä vain houkuttaa. Sen lisäksi se on lyhyen kävelymatkan päässä asunnoltamme, mutta tuntuu kuin kokonaan uudelta kaupungilta. Olemme käyneet siellä nyt vissiin noin kolme tai neljä kertaa yhteensä. Siellä on mm. katettu ostoskatu, joka on melkoisen pitkä, emmekä ole päässeet varmaan vieläkään aivan sen loppuun asti. Sen lisäksi siellä on sopivasti tilaa ympärillä, mutta kuitenkin suurkaupungin tuntua valoineen ja rakennuksineen. Se on kaunis päivin, öin, sateella ja paisteella.
Tämä on viime yöltä.
Eilen Meepu kysyi, mitä haluan tehdä illalla. Totesin oitis, että lähteä Asagayaan. Meepu puolestaan halusi karaokeen. Päätimme yhdistää nämä kaksi asiaa ja horjahdimme Asagayan puolelle etsimään sopivaa paikkaa. Jännä juttu, että jos jonkinlaista kippolaa tuntui löytyvän, mutta ei karaokepaikkaa. Niin se kai aina menee, että kun etsii jotain tiettyä, sitä ei silloin tuppaa löytymään…
Mutta! Mikä silmäämme yhtäkkiä siinsikään keskellä pimeintä katua?
Tämäpä persoonallinen ja kiinnostava karaokekyltti…
Katseltuamme hinnastoa ja tarjontaa päätimme mennä sisään ja mieluisaksi yllätykseksemme saimme kuulla, että siellä sai karaokehuoneen puoli viiteen asti aamulla kiinteään hintaan. Hintaan sisältyi myös drink bar, eli rajattomasti erilaisia limpsoja hanasta. Sen lisäksi tilasimme huoneeseemme katkarapukeksejä, teriyakikanaa ja ranskiksia.
Ruokaa, juomaa ja laulamista. Mitä muuta ihminen muka elämältä tarvitsisi?
Kolmen tunnin session aikana ehdimme fiilistellä erinäisiä biisejä. Annoimme mm. piut paut idiooteille, toivotimme tyrkyt ihmiset sinne missä päivä ei paista, ulvoimme hieman kuuta sydänsuruissakin ja yritimme kovasti tulkita myös MUCCua ja SIDoa. Fun fun fun!
Karaokepaikan maskotti. Kaikki on täällä niin kovin Pokemon. :D
Päätimme viimein kokeilla nukkumista päivän paistaessa jo kirkkaimmillaan siinä vähän ennen viittä aamulla, ja vastoin alkuperäistä tarkoitusta herätä aikaisin nukuimme melkein yhteen asti. Hups. ^^;
Onneksi tänään ei ollut suunnitelmissa muuten mitään ihmeellistä kuin työhakemusten täyttelemistä.
Niitäpä lähdimme sitten Nakanoon päkertämään läppiksinemme, mutta ainakaan allekirjoittaneella ei kovin vahvasti asian tiimoilla mene. Tänään on taas jokin ihme ”meh”-päivä, jolloin mikään ei luonnistu eikä oikein huvita. Paineita luo lisää se, että pelkään jo koko ajan päivää, jolloin joudun palaamaan Suomeen. En halua palata. En ainakaan vielä. Enkä varmaan vielä elokuun lopullakaan.
Yritän kai tässä nyt vielä hetken tehdä jotain kehittävää tulevaisuuttani ajatellen ja sitten itken ehkä itseni uneen. Tai hoiperran jälleen Asagayaan. Meepu lähti vissiin just Shinjukuun.
About Farna
Tokiopolitan 