Kouenjin yöelämä maanantai-iltana
Raaka chuutoro oli grillattua parempaa.
Talossa asuu tätä nykyä minun, Farnan ja Annikan lisäksi ilmeisesti myös kaksi lapsiperhettä. Omaa elämääni uudet naapurit eivät ole vielä haitanneet, mutta Farna ja Annika ovat kuulemma molemmat heränneet aamuisin huutoon ja juoksenteluun. Ilmeisesti molemmat myös datasivat viime yönä ei-enää-niin-pienille tunneille asti, joten olin taas vaihteeksi joukon ainoa pirteä ja energinen. Puolenpäivän jälkeen raahauduimme Farnan kanssa asemalle liukuhihnasushille (kolmas kerta kahden viikon sisällä), jossa maisteltiin tuttuun tapaan enemmän tai vähemmän eksoottisia mereneläviä. Seuraavien kahden viikon erikoisuus on tonnikala, joten tilasin vesi kielellä chuutoroa.
Sendaissa asuessani minulla oli tapana pyöräillä läpi kolme lähintä Coopia tätä etsien.
Ruoan jälkeen kävimme hakemassa marketista jälkiruokajäätelöä. Onnistuin vihdoin löytämään herkkuani, Lady Bordenin keksijäätelöä. Valitettavasti sitä myytiin ainoastaan pienissä monipakkauksissa, joista löytyy myös kahta muuta makua. Veikkaan, että viimeistään kahden viikon päästä pakastimemme on täynnä suklaa- ja vaniljajäätelöä, joita kasaan sinne päästäkseni keksijäätelöiden kimppuun… Mutta on se vaan niin hyvää!
Move on, there’s nothing to see here.
Päivän lämpötila oli mukavat 27 C, ja Farna jäi mielellään kotiin päivätorkkumaan ennen kahvittelua Katsun kanssa. Minä puolestani avasin yhden paristakymmenestä (varovainen arvio) ostamastani lehdestä ja uppouduin lukemaan viiden vuoden takaista haastattelua, jossa MUCC muisteli perustamistaan. Minulle selvisi mm. että bändi perustettiin izakayassa, vaikkei kenenkään jäsenen iän olisi pitänyt riittää sisäänpääsyyn. (Toisaalta Japanin ikärajojen valvontaa kuvaa MUCCun rumpalin tokaisu ”jos heitimme takit päälle, pääsimme sisään koulupuvuissamme”.) Noin neljäsosan luettuani totesin, että lehden lukeminen kotona on aika tylsä tapa viettää aikaa Japanissa, joten kävelin Shinjuun ja luin lehden loppuun kahvilassa. Sieltä jatkoin matkaa 2-chomen läpi (kello oli noin viisi iltapäivällä eikä missään ollut vielä mitään tai ketään) Kabukicholle (lähes kaikki paikat vielä kiinni, tosin kaduilla näkyi tavallista paremman näköisiä ihmisiä, selvästi matkalla töihin ;D) ja sieltä edelleen aseman ohi Yoyogiin. Siltä varalta, että jotakuta kiinnostaisi tietää, mitä Yoyogissa on: Ei yhtään mitään. Palasinkin vähin äänin South Terracea pitkin Shinjukun asemalle, josta otin junan kotiin.
Kerrankin täällä on siistiä.
Annika lähtee Tokiosta huomenna, ja Farna oli palatessani saanut juhlavalmistelut jo hyvään vauhtiin. Hämärää tunnelmaa tehosti entisestään koko asunnossa leijuva paksu savu, joka syntyi Farnan grillatessa kanaa kaasuliedellämme. Annika saapui paikalle kahdeksan aikoihin umeshu-tölkin kanssa. Sekä Annika että Farna tosin ilmoittivat lopettaneensa juomisen viime perjantain takia, joten sen tyhjentäminen jäi minun vastuulleni. Mukaan liittyi vielä Kiyo Skypen välityksellä. Kyllä, asensin Skypen ja opettelin käyttämään sitä ihan vain tätä tilaisuutta varten.
Ja käryytyksestäkin oli vaan hyötyä, kun saatiin se savusta tokkurainen sääski pihalle kämpästämme. Hieman horjahdellen lennähteli. Mitä, onko muka jotain sanomista – minähän olen superkokki!
Mutta näiden jälkeen ei sitten enää juoda, vai mitä, tytöt?
Muutaman tunnin kuluttua Farna ilmoitti haluavansa ulos, joten suuntasimme tutustumaan Kouenjin yöelämään. Tulimme pian lopputulokseen, ettei sellaista ole, ainakaan maanantai-iltana. Löysimme jonkin verran pikkubaareja ja -ravintoloita, mutta ne eivät houkuttaneet. Päädyimme lopulta viinibaariin juomaan mohitoja (juomattomuuslupaukset unohtuivat kummasti…) ja syömään patonkia, juustoja ja pizzaa. Että tällaiset kotibileet tänä iltana.
About Meepu
Tokiopolitan 