Harajuku, vol. 2
Aamupala.
Koska toisin kuin eräät, minä en heilunut eilen ulkona syömässä sammakonkoipia aamunkoittoon asti, heräsin mukavasti aamupäivän puolella. Koska viereisellä futonilla kuorsaava kämppikseni ei osoittanut vielä mitään heräämisen merkkejä, lähdin ulos yksin. Viereisellä kadulla naapuruston keski-ikäiset ja vanhukset suorittivat yhdessä radion aamujumppaa, johon en ihan kehdannut liittyä mukaan. Ehkä huomenna?
Olin sopinut tapaavani kavereita Harajukussa, mutta koska yhteydenottoa ei ollut vielä tullut, valitsin pidemmän reitin. Kävelin radanvartta pitkin, pysähdyin puistoon syömään aamupalaksi Calpis-leivän (eli maidonmakuisen limsan makuisen muffinin) ja katselemaan lähipuussa hengaavaa korppia, joka oli valehtelematta haukan kokoinen. Jos Farna olisi nähnyt sen, hän olisi varmaan yrittänyt pyydystää sen lemmikiksi.
Tykkäsin erityisesti tästä Nakanon aseman läheltä löytyvästä patsaasta.
Matka jatkui Nakanoon, jossa kävin kirjastossa tutustumassa japanin oppikirjojen tarjontaan. Koska kirjaston lämpötila oli trooppinen +28 C (viime vuoden tsunami -> ydinvoimalaonnettomuus -> ydinvoimaloiden alasajo -> energiapula -> julkisten rakennusten sähkönkulutuksen vähentäminen -> alitehoinen ilmastointi), en viihtynyt siellä kuin yhden kirjan läpiselauksen ajan. Sitten jatkoin matkaa pikkukaduilla omakotitaloalueen läpi Higashi-Nakanon asemalle, josta hyppäsin metroon ja siirryin Shinjukuun.
Shinjukussa en viihtynyt kovin kauan. Kävin vain katsastamassa Disk Unionin jrock-levyjen tarjonnan, joka oli totuttua pienempi. No jaa, eiköhän Closet Childeista ja Pure Soundista löydy ihan tarpeeksi ostettavaa. Shinjukusta jatkoin matkaa Yoyogin läpi Harajukuun. Sinne päästyäni sain tiedon, että kaverit saapuisivat vasta puolentoista tunnin kuluttua, joten päätin käväistä vielä Shibuyassa The Body Shopissa. Olen yrittänyt löytää uutta meikkipuuteria, mutta kaikki kemikalioista löytyneet ovat toistaiseksi olleet sekä liian tummia että liian keltaisia. Body Shop pelasti jälleen: Ehdin tuskin alkaa tutkia meikkivoiteita, kun myyjä jo juoksi hakemaan minulle varastosta kaikkein vaaleinta, vaaleanpunapohjaista väriä, joka sopikin täydellisesti. Harhauduin Shibuyan aseman lähistöllä myös kirjakauppaan, josta löysin kaikki Massiven ilmestyneet numerot, ja totesin, että minun on pakko saada ne. Pysyin kuitenkin kohtuudessa ja nappasin mukaani vain #3:n. Melkein 60 sivua Kyon ja Garan haastattelua kuulostaa juuri sopivalta iltalukemiselta. Oikeastihan minun piti etsiä JLPT N2 -oppikirjoja, mutta eiköhän musiikkilehden kääntäminen käy melkein yhtä hyvästä harjoituksesta…
Hyvin pyöri, eikä mikään pudonnut.
Pari viikkoa ennen lähtöä hengasimme Farnan kanssa Tampereella erään hotellin baarissa ja satuimme keskustelemaan baarimikkojen kanssa japanilaisten baarimestarien taidoista. Oli siis pakko ottaa kuva todisteeksi, kun eräässä Shibuyan pikkupuistossa satuin näkemään miehen heittelevän ja pyörittelevän pulloja ja sheikkereitä. Olisi pitänyt käydä kysymässä, missä hän on töissä. :D
Shibuyasta palasin Harajukuun tapaamaa Anskun ja Arton. Ehdimme kävellä Takeshita doorin läpi kerran ennen kuin Juho ja Annukka liittyivät seuraamme. Kävimme yhdessä Meiji-temppelissä, jonne pääsee kävelemällä Harajukun asemalta puiston läpi melko nopeasti, ellei unohdu matkalle kuvaamaan luontoa tai sake- ja viinitynnyreitä, kuten me tietysti teimme. Puutarhaan olimme liian väsyneitä menemään, joten iirikset jäivät tällä kertaa näkemättä.
Temppelikäynti sujui varsin tavanomaisesti: Paljon valokuvia, käsien ja suun huuhtelu pesupaikalla, paljon valokuvia, temppelin pihalle astuminen, paljon valokuvia, toiveen kirjoitus ja jättö kirjekuoreen, paljon valokuvia, rukoilu temppelin ovella (syvemmälle ei tavallisesti pääse) asianmukaisesti kumartaen ja taputtaen (kelloa ei soiteta), paljon valokuvia ja lähtö.
Paljon turisteja, mutta on se oikeasti hieno paikka.
Sen jälkeen kävimme syömässä länsimaista ruokaa (pizzaa, hampurilaisia, pastaa ja grillattua kanaa) Takeshita doorin kulmassa olevassa ravintolassa, jossa kerrankin otettiin ryhmämme moninaiset allergiat vakavasti. Onneksi olen itse kaikkiruokainen, koska Japani on vaikea paikka ruokavammaiselle. Ruoan jälkeen kiersimme Takeshita doorin vielä yhden kerran. Laskin, että olen vienyt sinne nyt jo yhteensä kymmenen ihmistä, ja minusta tuntuu, että alan olla kypsä sen esittelyyn. Takeshita doorilla on puolensa (tarkemmin sanottuna Closet Childin levy- ja punk-vaatemyymälät sekä pari muuta kivaa kauppaa), mutta enimmäkseen se on ahdas, meluisa ja hidas käydä läpi, joten samalle päivälle ei pitäisi varata mitään muuta tekemistä. Selvisimme kuitenkin hengissä ja juhlimme sitä krepeillä.
Vasemmalla alhaalla mango-vadelmani: Mangonpaloja, mangojäätelöä, kermavaahtoa ja vadelmakastiketta.
Jälkiruoan jälkeen olinkin jo ihan poikki, sillä koko päivä oli kulunut kävellen ja seisoskellen ja lämpöäkin oli pitkästä aikaa riittänyt enemmän kuin olisin halunnut. Muut lähtivät Shinjukuun katselemaan öistä näkymää Government Buildingista, minä suuntasin kotiin katselemaan unia.
PS. JaME julkaisi vihdoin keikkaraporttini viime lauantain MUCC-keikasta!
About Meepu
Tokiopolitan 