Ei se aina mene käsikirjoituksen mukaan…
Nukkumatti jäljitti minut viimein Japaniin ja sain viime yönä unta jopa seitsemän tuntia! Hurraa! Elämä voittaa sittenkin. Niinpä auringon alkaessa herätellä minua siinä seitsemän pintaan aamulla nousin ylös virkkuna ja aloin oitis suunnitella, mitä pistäisin päälleni. Olihan tänään se päivä, kun pääsisin takaisin rakkaalle Harajukulle aka Hartsalle. Hurraa, hurraa!
”So leopard it is,” tuumasin viimein ja kiskoin leopardiprinttisen, fifties-tyylisen kellomekkoni ylle ja viritin asiaan kuuluvat kissameikit tekoripsineen, sekä näyttävän minihatun keikkumaan päälaelleni. Asiassa oli vain yksi mutta: Mekon vetoketju oli kinkkisempi kuin muistinkaan. Se kun ei tahtonut pysyä kiinni sitten millään.
Nukkumatti päätti siitä riemusta että löysi meidät antaa Meepulle oikein tupla-annoksen sitä maagista pölyään, sillä näytti siltä, että neitokaisella riitti unta vielä kun itse olin jo lähestulkoon valmis. Onneksi pikainen aamufreesaus herättää yleensä kenet tahansa, ja pian Meepu heittelikin jo värikkäitä vaatteita eteeni laukustaan ja kysyi mitä niistä yhdistelisi tänään. Yhteistuumin taltutimme myös vetoketjuni, joten kurnau ja ei kun menoksi!
Tarkoituksena oli lähteä etsimään vaatteita, kenkiä ja laukkuja viikonlopun MUCC-keikkaa varten ja samalla treffata ystävämme Kiyo, joka saapui äitinsä kanssa Japaniin tänä aamuna. Tietäen Harajukun ja sen houkutukset, otin mukaani vain kolikkokukkaron liikennevälineitä varten ja noin kahdensadan euron edestä rahaa, koska ajattelin sen riittävän enemmän kuin hyvin päivän humputuksiin.
Ajattelin väärin.
Tuskin olin ehtinyt astua Takeshitadorin portin paremmalle puolelle, kun mukaan tarttui jo Nightmare-bändin rumpalin, Rukan, nimikoru. Sitten kiertelimme tovin kenkiä metsästämässä ja melkein jo sorruin pariin merkkilaukkuun, mutta onnistuin silti välttelemään kaikki karikot ja epäkäytännölliset ostokset.
…Kunnes astuimme Closet Childiin. Ensitöikseni nappasin hyllystä käteeni pari fanilehteä niin SIDolta kuin Nightmareltakin ja sitten muistin jotain hyvin tärkeää, joka on vainonnut minua viimeiset puolitoista vuotta, ja suuntasin erikoislevyjen hyllylle. Siellähän se komeili yhä – SIDon levy, jonka kannessa on Aki. Kaduin koko tämän ajan, etten ostanut sitä viime matkallani, joten ajattelin, että nyt sitten. Kyytipojaksi tarttui vielä SIDon Renaikin, jota myös olen tassut ja nenä kiinni tietokoneruudussa kuolannut harva se hetki nettipuodeista. Myöhemmin tosin paljastui, että kyseinen Aki-levy ei joko ollutkaan sama, minkä näin viimeksi siellä, tai sitten olin käsittänyt väärin ja luullut vain, että se olisi jokin erikoisphotoshoot-levy. Se paljastuikin vasta hotellilla ”vain” SIDon Hoshi no miyakoksi, mutta eihän tuo nyt haittaa, sillä nyt minulla on SIDon kaksi ensimmäistä limited edition -levyä, joita on harvinaista saada enää mistään.
Niin no, nehän toki kustansivat pitkän pennin, koska ne tosiaan olivat keräilyharvinaisuuksia. Sen lisäksi huomasin SIDSTOCK-laukunkin ja pitihän sekin nyt viimein saada. Se ratkaisi sitä paitsi laukkuongelmani – se kun sopii väritykseltään ja tyyliltään minkä tahansa asuni kanssa! Ostin myös vähän muuta fanikamaa, kuten harvinaisia keräilykortteja ja Maofish-vibran. Astelin täpinässä kassalle ja muistin vasta summan nähdessäni, että hyvänen aika, minähän otin ”vain” kaksisataa euroa mukaani. No, ihan kuin olisin ollut luopumassa näistä ihanista asioista, joihin olin viimein kynteni iskenyt, niinpä lainasin vielä Meepultakin vähän rahaa saadakseni laskun maksettua. Sen jälkeen tuijottelinkin apeana kukkaroani, josta taisi pöllähtää jokin koiperhosen tapainen puolipökertynyt otus ulos.
Puolipökertynyt olin itsekin, sillä en ollut syönyt kuin pienen misokeiton ja juonut lasillisen jääkahvia päivän aikana. Tajusin samassa, että rahaa ei olisi nyt sen enempää kenkiin kuin syömisiinkään, joten loppupäivä menisi vain toisten perässä hiihtelyssä. Paitsi etten voinut edes hiihdellä. Lähinnä nilkutin ja näytin varmaan siltä, että cossaan burleskitähteä, joka on muuttunut zombieksi. Fiksuna tyttönä kun unohdin teipata kriittiset osat jaloistani ennen kuin pistin korkkarit jalkaan tuossa kuumuudessa… Tai no, en edes unohtanut. Lähinnä ignoorasin järjen äänen, joka vielä hostellista poistuessani yritti kehoittaa palaamaan ja hakemaan laastaripaketin huoneestamme. En sitten hakenut. ”Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis”, tuumasivat esiäitimmekin, ja totta turrikoivat.
Päätin luovuttaa ja ilmoitin seurueellemme, että palaan hotellille ostoksineni. Tämä kävi kaikille – Kiyo ja hänen äitinsä halusivat myös palata omaan hotelliinsa nukkumaan jetlagia pois. Meepu jäi vielä Hartsalle ja sanoi aikovansa käväistä Shibuyallakin. Lähdimme siis kolmisteen junailemaan kohti hotellejamme, ja jätin väsyneet matkalaiset Uenon asemalle jatkaakseni sitten itse metrolla Asakusaan. Olin melko luottavainen suuntavaistooni, koska olemme parina viime päivänä kävelleet tässä ympäristössä niin paljon. Uenon asemalla on sitä paitsi melko helppo tallustaa ja tietää mihin on menossa – ei tarvinnut kuin bongata OIOI -talo, ohittaa muovista tehty valtava kerroshääkakku lasivitriinissä keskellä siltaa, kävellä kohti jättimäistä discopalloa, joka seisoo jättimäisen hevosenkenkämagneetin päällä (älkää kysykö, tämähän on kuitenkin Japani…) ja sitten bongata Ginza-line -metrokyltti.
Siitäpä sitten köröttelin parin pysäkkiä Tawaramachille ja nilkutin noin kilsan matkan hostellillemme. Victory. Pienen freesauksen ja itseni kirjaimellisen liimaa, leikkaa, askartele -kokoamisen jälkeen lähdin viimein jälleen rahakkaana metsästämään ruokaa nauttien iltatuulen raikkaudesta ja paremmista kengistä. Näillä kaduilla yksin käveleminen on yhtä mukavaa kuin seurassakin. Piipahdin myös parissa mielenkiintoisessa vaate&koruliikkeessä ennen kuin hain syötävää (gyoza&lasinuudelikuppinuudeleita, pienen benton ja Fanta melon sodan, kun joku kuitenkin haluaa tietää mitä söin) ja sitten palasin natustamaan niitä hotellille.
Meepu: Farnalta jäivät siis kokematta mm. seuraavat asiat:
SID-mainoksia Shibuyassa.
Swarovskin liike.
Maailman paras tonnikala-avokado-tekadon.
Meepu saapuikin yllättävän pian takaisin omalta metsästysretkeltään (aiempi puhe illan karaokesessiosta saattoi vaikuttaa asiaan) ja esitteli uusia kenkiään ja paitojaan. Kiva, että edes toinen meistä löysi mitä lähti tänään hakemaankin. :D No joo, onhan mulla nyt SIDSTOCK-kassi!
Ja karaokeen sitten todella päädyimmekin. Enemmän tai vähemmän sujuvasti luriteltiin niin MUCCut kuin SIDotkin, jotka lopulta vaihtuivat Disney-piirrettykimaraksi ja Glee-covereiksi. Päätimme, että joskus tässä lähitulevaisuudessa vietämme koko yön karaokessa hoilaten ainakin aamuviiteen.
Ja koska ilta ei ole täydellinen ilman kunnon iltapalaa, päätimme kokeilla jälleen jotain uutta ravintolaa ja päädyimme Prontoon, joka oli hämyisä ja luokseenkutsuva kivan henkilökunnan ja yleisolemuksensa puolesta. Huomasimme ruokalistankin olevan kivan ja tilasimme pieniä annoksia, joita lokimme viinilasillisen äärellä. Sitten palasimme hostellille ja suihkun jälkeen päädyimme Glee-fiiliksissä katselemaan Gleetä.
Nyt, kun olen raportoinut kaiken tämän, en tiedä edes onko Meepu yhä hereillä, vai onko hänkin yhtä järkyttynyt tuosta miehestä, joka luttaa jotain tuolla ulkona ja kuulostaa siltä kuin tukehtuisi itseensä yökkien ja syljeskellen samalla, kun tosiaan luttaa jotain. Katsoisin ulos ikkunasta, mutta kun sitä saa vain rajallisesti auki, joten ei siitä näe mitään. Mutta tuota samaa kakomista kuuntelin jo aamulla herätessäni.
Ehkä pistän läpät korville ja kuuntelen vielä jotain mieltä ylentävää musiikkia ennen nukahtamista. Uskoisin siis tänäkin yönä nukkuvani… Toisin kuin kanssa-asukkaamme täällä ryokanissa. Eilenkin oli yhtä hilipatapippaa myöhään yöhön, vaikka ”hiljaisuuden” pitäisi alkaa kello 23:00. No, säännöt on kai tehty rikottaviksi. Ehkä me suomalaiset vain olemme niin epäsosiaalikkeja kun istumme mieluummin huoneessamme dataamassa ja huolehdimme seinälle kissan kokoisin kirjaimin kirjoitetuista säännöistä. :D
Ja sitten tietenkin hetki, jota kaikki ovat odottaneet, nimittäin kuvat. Tässä muutama:
Asakusan rauhalliset kadut tuntuvat jo sangen kodikkailta.
Italialainen ravintola, jossa meidän pitää vielä käydä reissullamme. Ehkä huomenna?
Karaoke. Enough said.
Pronto. Ja kiva baarimikko taustalla tekemässä sitä mitä baarimikot tekevät (paitsi näyttävät hyviltä).
Kolmen kissan joukko käveli edes takas ikkunan edessä ja istahtivat välillä katselemaan maailman menoa samalla, kun puskivat toisiaan. Tälle näylle ei tahdo edes Disney-filmit vetää vertoja.
Niin, ja se ruoka! Äyriäisiä sitruunalla, tonnikalan paloja sipulilla, avokadon paloja kermaisalla juustolla ja päälle hyvää valkoviiniä. Tästä on nautinnollinen iltapala tehty. ♥
Kävimme myös ottamassa ensimmäiset purikurakuvat. Kiyo loistaa keskellämme.
Oli kiva päivä, vaikka kaikki ei mennytkään alkuperäisten suunnitelmien mukaan! :)
About Farna
Tokiopolitan 